Valtiokonttorin kustannustuki – järjestöt, hakekaa kiireesti!
Edellisessä blogissa kerroimme, että Valtiokonttorin kustannustuki on myös järjestöjen haettavissa. Vasta neljännes tuesta on jaettu: järjestöt – pian hakemaan!
Päivitys 23.9. Kyllä kannatti hakea!
Järjestö, jossa itse teen vapaaehtoistyötä, on ottanut raskaasti osumaa koronasta. Kustannustukea haettiin viimeisenä mahdollisena hakupäivänä ja viime yönä 22.9. Valtiokonttorista tuli päätös: kustannustukea on myönnetty 22 600 € ja raha on järjestön tilillä kolmen pankkipäivän kuluessa. Kyllä siis kannatti!
Vasta pieni osa tuesta jaettu
Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi 15.8. artikkelin (maksumuurin takana), jonka mukaan yritysten kiinteisiin kustannuksiin ja palkkamenoihin kohdistuvaa kustannustukea on voinut hakea yli kuukauden ajan, mutta tukipotista on jaettu vasta neljäsosa. Varmistimme Valtiokonttorista, että myös järjestö voi olla tuensaaja. Artikkelista selvisi myös, että varattu tukisumma on peräti 300 miljoonaa euroa. Tästä siis viime perjantaina 68 miljoonaa oli jaettu. Tiedotteessaan Valtiokonttori ei kertonut potin suuruutta eikä myöskään sitä, vaikuttaako hakemusten saapumisjärjestys mahdollisuuteen saada tukea. Kiitos Keskisuomalaisen toimittajille tarkennuksista!
Hakemusten hylkäysten syy yleensä haettavan summan pienuus
Vain neljännes hakemuksista on hyväksytty mutta tästä ei ole syytä lannistua: useimmiten syynä on ollut kustannustuen 2000 €:n alaraja – alle 2000 €:n summia ei makseta. Keski-Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski mainitsee artikkelissa, että tuki on suunnattu suuremmille toimijoille kuin mitä yritykset Keski-Suomessa tyypillisesti ovat. Enimmillään tukea voi saada puoli miljoonaa euroa. Mahdollisesti aiemmin saadut koronaan liittyvät tuet huomioidaan tuen määrässä mutta aiempi tuki ei estä mahdollisuutta saada kustannustukea.
Hakeminen on helppoa ja hakuaikaa kaksi viikkoa jäljellä
Keski-Suomen yrittäjien Jyräkoski kiittää vuolaasti tuen hakemisen helppoutta. Hakulomake on tehty helpoksi ja hakeminen on käynyt näppärästi. ”Tällä kertaa prosessi ei ole monimutkainen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa edes yrittää”, kehottaa Jyräkoski Keskisuomalaisen artikkelissa.
Hakuaika päättyy 31.8. eli aikaa vielä on. Loppukiri varmasti on odotettavissa, nyt kipin kapin hakemaan! Valtiokonttorin kustannustukea koskeva sivusto löytyy täältä.
Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.
(blogin kuva: Pixabay)
Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi