Tag Archive for: AI

SOSTE-risteily – AI järjestön varainhankinnassa

Tietopiiri sai puhujapaikan tämän vuoden SOSTE-risteilylle, joka juuri nyt on menestyksekkäästi purjehdittu. Täysi  sali kuunteli aihettamme, ”Tekoäly järjestön varainhankinnan apuna”.

Järjestöpäällikkö Kiril Häyrinen ohjasi ohjelmatuntia spiikaten puhujat lavalle ja antaen kysymysvuorot yleisölle

AI:n asema muuttui vuodessa

Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n (VaLa) kevätseminaari järjestettiin viime viikolla. Vuosi sitten tekoäly ei ollut käytännössä mitenkään esillä, tänä vuonna oikeastaan kaikki esitykset viittasivat siihen, että tekoälyä hyödynnetään tavalla tai toisella miltei jokaisessa järjestössä. Tämä oivallus muutti esityksen sisältöä – miksi kertoa sellaista, minkä ihmiset jo tietävät. Sisältö muuttui ja sai kiitosta, josta kuulijan kommentti kertoi paljon: ”Päivän kiinnostavin esitys!”

Esimerkkien avulla

Aloittavasta hankkeesta kertoi asiakkaamme Tammenlehvän Perinneliiton tapaus. Kiitos Näkövammaisten  liiton Ville Blomin sparrauksen, syysvetoomuksen lahjoittajakannasta poistettiin ne ihmiset, jotka lahjoittavat vain jouluisin. Postitus pieneni 25 %:lla ja samalla kustannusten laskiessa osumisprosentti koheni. Joulun keräys myös tuotti aiempaa  paremmin, koska ns. turha kirje syksyllä jäi vastaanottamatta. Seuraavina siirtoina Tammenlehvän Perinneliitossa muodostettaneen lahjoittajien VIP-ryhmä, joka on viestinnällisesti erityisasemassa.

Edistynyttä hanketta edusti Näkövammaisten liitto, jossa Ville Blom on tehnyt huikeaa jälkeä. Heillä lahjoittakananta on tekoälyn avulla voitu pilkkoa erittäin tarkasti ryhmiin ja lahjoittajia puhutellaan tismalleen niillä viestinnällisillä keinoilla, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi. Vetoomuksia voi olla yhdeksän tai vain yksi vuotta kohti – lahjoitushistorian mukaisesti. Heillä on myös tieto kampanjoiden toimivuudesta postinumerotasolla, ei pelkästään koskien  kaupunkia vaan kaupunginosia. Virtuaalisen hattuni nosto Näkövammaisten liitolle!

Ennakkoluulot nurin

Esityksen viimeinen osa käsitteli ennakkoluuloja, jotka jarruttavat tekoälyn käyttöönottoa järjestöissä.

Onko aihe monimutkainen,  tarvitaanko superosaamista?

Ei tarvita. Tavoite pitää olla kirkkaana mielessä mutta muutoin normaaleilla Excel-valmiuksilla pääsee hyvään alkuun. Tärkeintä on huolehtia siitä, että henkilötietoa ei mene lahjoittaja-aineiston mukana. Se lienee suurin vaara kaikista.

IT-rakenteet, onko giganttinen järjestelmäkartta tarpeen?

No ei suinkaan. Tammenlehvän Perinneliitossa lahjoittaja-aineisto otettiin ulos TP Fons -järjestelmästä ja syötettiin anonymisoinnin jälkeen taulukkona maksulliseen Chat GPT -järjestelmään. On sitten CRM käytössä tai ei, tiedon on oltava eheää. Tietämyksenhallinta siis on välttämätöntä mutta konserniluokan IT-osastoa ei tarvita.

Entä kustannukset, onko pienellä rahkeita?

Varmasti on. Tammenlehvässä käytettiin AI-ohjelmistoa, jonka kustannus on kymppiluokassa. Jopa täysin ilmaisillakin ohjelmistoilla voi tehdä ihmeitä. Kuten sanottu, jos tieto on järjestyksessä, aiheen aloittaminen ei ole kiinni kustannuksista.  Tammenlehvän Perinneliitto ei suinkaan ole pieni organisaatio, lahjoittajakanta on verraten suuri. Mutta tämä vain osoittaa sen, että vaikuttavia asioita on tehtävissä kevyin kustannuksin myös suuressa järjestössä.

________________________________________________________________________________

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Haluatko ensimmäisenä tietää, kun uusi kirjoitus julkaistaan?

Tilaa Viimeisimmät pohdinnat -blogin tiedote



________________________________________________________________________________________________________________
Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Tekoäly ja järjestön varainhankinta – työpaja 23.10.

Ammattikorkeakoulut Laurea ja Humak järjestävät tekoälykoulutusta järjestöille. SaavutaÄly -hanke on EU:n osarahoittama ja se sisältää sekä tietoiskuja että työpajoja. Tietopiiri ja Näkövammaisten liiton Ville Blom sekä Tammenlehvän perinneliitto tuottavat sisällön seuraavaan pajaan, jonka aiheena on tekoäly ja järjestön varainhankinta.

Ohjelmassa luvassa

Johdanto
Tietämyksenhallinta ja CRM perustana tekoälyn häytölle

Case 1 – Näkövammaisten liitto

  • Kuluja alas, tuottoja ylös
  • Asiakasymmärrys data-analyysin avulla
  • Kohdennettu markkinointi – generatiivinen tekoäly tehokkaana apurina

Case 2 – Tammenlehvän perinneliitto (yhdistyneet veteraanijärjestöt)

  • Tuloksia ensiaskeleiden jälkeen
  • Tuntumat kevyemmän tietoarkkitehtuurin lähtökohdista

Kokeillaan yhdessä -osuus

  • Tehdään koneesta sisällöntuottaja – lahjoitusvetoomusten tuottaminen

Ryhmätyö: soveltaminen omaan järjestöön

Tähän mennessä ilmoittautunut osallistujaryhmä on heterogeeninen, osa tulee suurista järjestöistä, osa aivan pienistä. Lähtökohdat siis poikkeavat suuresti, joten ryhmätöitä tehdään ”omassa kokoluokassa”. Tarkoituksena on, että ihmiset löytävät itselleen hyödyntämistapoja – joko Näkövammaisilta tai Tammenlehvästä, riippuen siitä missä vaiheessa he omassa työssään ovat.

Ilmoittaudu mukaan

Työpaja järjestetään 23.10. Humakin kampuksella Haagassa. Katso tarkemmat tiedot täältä ja ilmoittaudu mukaan!

_________________________________________________________________________________

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Haluatko ensimmäisenä tietää, kun uusi kirjoitus julkaistaan?

Tilaa Viimeisimmät pohdinnat blogin tiedote




________________________________________________________________________________________________________________
Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Voiko tekoäly auttaa järjestön varainhankinnassa?

Voiko tekoäly auttaa järjestön varainhankinnassa? Kyllä voi mutta suuri osa pienistä järjestöistä on vielä lähtökuopissaan – aiheeseen liittyy virheoletuksia. Tässä blogissa kerrotaan mikä järjestöjä pitelee.

Virheoletukset pidättelevät järjestöjä

Erehdys 1: aivan erityinen osaaminen on tarpeen

Kun pidemmälle mennään, vaativuustasokin nousee mutta perusaskelmat tekoälyn kanssa eivät ole tiedettä. Sitä paitsi, ainakin Tietopiirin TP Fonsin käyttäjillä on omassa CRM-järjestelmässään monipuoliset mahdollisuudet tarkastella ja analysoida lahjoittajadataa. Ihan silmämääräisestikin pääsee alkuun: mikä kampanja tai kanava tuotti parhaiten, ketkä lahjoittavat eniten ja useimmin jne.

Erehdys 2: järkälemäinen CRM-järjestelmä pakollinen

Maailmalta kuuluu, että järeisiin, varsinaisesti konsernikäyttöön tarkoitettuihin CRM-järjestelmiin liitetään tekoälytoimintoja. Ainakin toistaiseksi toiminnot ovat saatavissa erillistä maksua vastaan.

Kuten sanottu, jo silmämääräisesti pääsee liikkeelle, CRM:n monipuolinen hakumahdollisuus myöskin antaa paljon enemmän tarkentavaa tietoa ja oman datavaraston pöllyttämiseen on käden ulottuvissa ilmaisia AI-sovelluksia.

Erehdys 3: kallista, ei sovi pienille

Tämä on ehkäpä kaikista suurin erehdys. Nimenomaan pienillä järjestöillä on ankarin käsiparipula ja tekoäly voi avittaa monessa kohdin. Vähintäänkin ideoiden etsiminen on helppoa.

Kuten aiemmasta voi päätellä, mitään tarvetta massiiviselle budjetille ei ole olemassa. Usein asiat alkavat järjestössä liikkua kun työntekijät ovat kokeilleet tekoälyä omissa vapaa-ajan askareissaan. Olen huomannut, että ensimmäinen tekoälyn kokeilu tuottaa kasvoille saman ilmeen kuin sähköpyörällä ajaminen – täähän on ällistyttävää.

Työpaja: AI ja järjestöjen varainhankinta 23.10.2025

Ammattikorkeakoulut Laurea ja Humak järjestävät työpajan, jonka sisällön tuottavat yhteistyössä Näkövammaisten liitto ja Tietopiiri. Luvassa on konkreettisia asioita ja kaksi case-esimerkkiä. Näkövammaisten liiton case on suuren, jo edistyneessä AI:n hyödyntämisen vaiheessa olevan järjestön erittäin mielenkiintoinen tapaus. Tammenlehvän Perinneliiton case puolestaan kertoo AI:n hyödyntämisen alkuvaiheista. Tilaisuus on maksuton, tiivis sisältökuvaus sekä ilmoittautuminen löytyy tältä sivulta.

Taustoitamme työpajan sisältöä seuraavassa blogissa

Kerromme yhdessä Näkövammaisten liiton Ville Blomin kanssa mitä pajalta haetaan ja miten se toteutetaan.
24.9. työpajojen sarjassa on vuorossa agenttien käyttö – vielä ehtii mukaan.

Kuvasta vielä asiaa

Artikkelin kuva: pyysin Copilotia luomaan kuvan aiheesta tekoäly järjestön varainhankinnassa. Parilla tarkennuskierroksella kuva syntyi. Maagista.

_________________________________________________________________________________

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Haluatko ensimmäisenä tietää, kun uusi kirjoitus julkaistaan?

Tilaa Viimeisimmät pohdinnat blogin tiedote




________________________________________________________________________________________________________________
Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Maksutonta tekoalykoulutusta järjestöille

Laurea- ja Humak-ammattikorkeakoulut järjestävät maksutonta tekoalykoulutusta järjestöille maalis-huhtikuussa 2025. Koulutus kuuluu EU:n osarahoittamaan SaavutaÄly-hankkeeseen ja on tarkoitettu niin alkaville kuin AI:n kanssa jo pidemmälle ehtineille järjestöille. Koulutustilaisuudet järjestetään sekä verkostotapaamisina (live) että verkossa.

AI ja koulutukset kaikkialla mutta harvoin järjestöille

Tämä teema on nyt se, jolla koulutusta myydään. Aina ei voi tietää millainen toimittaja- ja tuotekytkentä on taustalla saati minkä tasoinen lopulta on kouutuksen sisältö. Puhutaan ilmaisista lounaista, joita harvemmin tarjolla – maksuttomaan koulutukseen voi liittyä koukku. Nyt koulutuksen järjestäjä rahoittajineen herättää luottamusta

Livenä järjestettävät verkostotapaamiset

Maaliskuussa pidetään kuusi tilaisuutta eri puolilla Uuttamaata. Livetapaamisten ryhmäkoko on 6-20 henkeä keskustelevan ilmapiirin varmistamiseksi. Voisipa veikata, että tuolit on pian varattu! Ohjelmarungon mukaan konkretiaa on odotettavissa: esimerkkejä ja hyviä käytäntöjä järjestötoteutuksista.

Säädökset tietoiskuna online

Jos GDPR tuntuu yksityiskohtaiselta, asiaa ehkä miettii toisin kun tutustuu AI-aiheen normeihin. Säädöksiä koskeva tietoisku onneksi on paikkamäärältään vapaa online-tilaisuus mutta niitä on vain yksi kappale: 8.4. klo 13-15. Tarjolla on infoa:

  • Datasäädöksestä – mitä uudet määräykset tarkoittavat datan jakamiselle ja IoT-laitteille?
  • Tekoälysäädöksestä – miten EU:n AI Act vaikuttaa tekoälyn käyttöön ja kehitykseen?
  • Esteettömyysdirektiivistä – mitä uusia vaatimuksia verkkopalveluille tulee kesäkuussa 2025?
  • Digipalvelulain laajennuksista – ketkä kuuluvat uusien saavutettavuusvaatimusten piiriin?

Tietopiirin toive: pienemmät järjestöt tarttuisivat tilaisuuteen

Isoilla on jo nyt etumatka tekoälyn käytössä. Sekä pontevammin hoidettu tietämyksenhallinta, viestintä ja enemmän käsipareja. Sen vuoksi meillä toivotaan, että nimenomaan vähän pienemmät järjestöt tarttuisivat tähän mahdollisuuteen. Juuri se on syy miksi tämä blogi on kirjoitettu.

Linkit ja ilmoittautuminen

Verkostotapaamiset, live

Tietoisku 8.4. online

Tilaa Viimeisimmät pohdinnat -blogin tiedote


_________________________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi