Tag Archive for: järjestö

Nuorisoalan järjestö yksityislahjoitusten kerääjänä – erityispiirteet

Vieraskynäartikkeli Allianssi ry:n sivuilla

Tämä Tietopiirin blogissa julkaistava teksti on vieraskynäartikkeli, joka on julkaistu Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n sivuilla tänään 15.9.2022.  Allianssin kanssa on sovittu, että saamme julkaista saman sisällön myös omassa blogissamme. Allianssin sivuilta löydät artikkelin täältä.

Johdanto

Lahjoitusten merkitys myös nuorioalan järjestöjen jatkuvan toiminnan rahoituksessa on kasvussa. Tässä artikkelissa pohditaan nuorisoalan järjestöjen erityispiirteitä lahjoitusten keräämisessä. Asiaa syvennetään ja siitä voidaan keskustella Allianssin järjestämässä webinaarissa 22.9.2022.

Autettava ei voi auttaa järjestöä – vai voiko sittenkin

Jäsenmaksuvetoisuus on erityisesti nuorisoalalla huonosti toimiva metodi: jäseneksi sitoutumisen kynnys kasvaa kaikkialla mutta nuorisoalalla nuori on usein järjestön työn kohde – häneltä ei voida odottaa jäsenmaksua saati lahjoituksia. Monissa muissa järjestöissä jäsenet, vapaaehtoiset ja ylipäätään toiminnassa mukana olevat ovat usein myös lahjoittajia.  Heiltä pääsääntöisesti ei pyydetä lahjoituksia mutta silti he lahjoittavat. Edellisessä puhutaan rahasta. Mutta on myös muita lahjoittamisen tapoja: aikaa, osaamista, sitoutumista ja omassa verkostossa näkyvyyttä. Niden käyttämisestä seuraavissa kappaleissa.

Lahjoittajan polku muissa kuin nuorisoalan järjestössä

Useimmissa järjestöissä potentiaaliset lahjoittajaryhmät ovat järjestön ulkopuolella olevia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta tuntevat sympatiaa järjestön työtä kohtaan. Dilemma on siinä, että järjestö ei tiedä keitä he tarkasti ovat. Ns. kylmien kontaktien ostaminen rekisteritoimittajilta on osoittautunut monelle kalliiksi hutilyönniksi: ventovieras ihminen harvoin konvertoituu lahjoittajaksi.

Ensin lähemmäs järjestöä – rahan pyytäminen vasta sitten

Muiden järjestöjen pitää siis houkutella ihminen ensin lähemmäs.  Esimerkiksi uutiskirje – jos se avattaisiin – olisi hyvä väline. Tärkein tavoite on saada järjestöstä kiinnostunut ihminen kertomaan kuka hän on. Nimi ja sähköposti, se riittää alkuun.

Kun yhteystieto on olemassa, voidaan ihmistä pyytää kertomaan mistä hän on kiinnostunut, mistä hän haluaa kuulla ja miten hän kenties olisi valmis osallistumaan. Tieto tulee tallentaa kontaktihenkilön muiden tietojen oheen, mieluiten koneavusteisesti työaikaa käyttämättä.

Tästä alkaen on jo mahdollista ryhmitellä kontakteja ja viestiä kiinnostusten kohteiden mukaisesti. Monella järjestöllä on toisistaan suuresti poikkeavia toimintoja ja usein ihminen on kiinnostunut vain tietystä. Kaikkea kaikille – siinä uutiskirjeen tyypillinen ongelma.

Vasta tämän jälkeen tulee aika pyytää rahalahjoitusta. Yleensä ensin kertalahjoitusta, sitten ehdottaa kuukausilahjoittajuutta ja kuukausilahjoittajille voi diskreetisti vihjata myös testamenttilahjoituksen mahdollisuutta. Viimeisen vuoden aikana tästä polusta on nähty myös poikkeavia kampanjoita, lupaan kertoa niiden menestymisestä sikäli kun saan tietoa.

Lahjoituksen jälkeen lahjoittajaa olisi syytä kiittää. Sillä on suuri vaikutus siihen kuinka todennäköisesti lahjoittaja tekee lahjoituksen uudelleen.

Pitkä ja arvokas tapa hankkia lahjoituksia

Polku on pitkä ja etenkin uusia kontakteja lähestyttäessä konversioprosentti, lahjoittajiksi ryhtyneiden osuus on pieni. Jos polku kaiken lisäksi on koetettu kulkea lahjoittajan tietoja tellentamatta – kampanjahaulit ilmaan ja sitten ropinaa laskemaan – jäävät useimmat lahjoitukset väistämättä kertalahjoituksiksi. Kallista rahaa! Kontaktin tietojen hankkimisen merkitystä ei voi korostaa liiaksi. Lahjoittajan puhuttelu hänen omalla kielellään edellyttää ihmisen tunnistamista.

Nuorisoalan järjestöllä kaksi reittiä

Äsken kuvattu muiden järjestöjen lahjoittajien polku koskee myös nuorisoalaa: toinen kohderyhmä löytyy järjestön ulkopuolisesta suuresta yleisöstä ja tässä kohdin askelmerkit ovat identtiset. Mutta nuorisoalalla on myös jotain muuta käytettävissään.

Nuorisoalan aivan erityinen etu

Viimein päästään siihen mitä alussa lupailin: on myös muita tapoja lahjoittaa ja auttaa järjestöä. Nuorisoalan järjestöllä on vaikutuspiirissään suuri määrä eri tavoin osallistuvia ihmisiä. Työntekijöitä mutta myös vapaaehtoisia, mahdollisesti jäseniä, some-tykkääjiä ja järjestötyön kohteita, autettavia. Some on oma lukunsa, koska somealustan ylläpitäjä omistaa heidän kontaktitietonsa ja niitä on usein mahdotonta saada järjestön omaan käyttöön. Kaikista muista ihmisistä järjestöllä on jo tieto keitä he ovat tai tieto on ainakin helppo saada. Ja mikä parasta, he tuntevat järjestön ja mitä todennäköisimmin arvostavat sen tekemää työtä.

Viestinviejät järjestön omista riveistä

Vahvin vaikutin lahjoituksen tekemiselle on tutun ihmisen suositus. Emme pyydä näitä omia lahjoittamaan – vaan pyydämme heitä pyytämään lahjoituksia (tai aikaa tai erityisosaamista) oman verkostonsa kautta. Vertaisvarainhankinta näyttää vakiintuneen tämän toimintamuodon nimeksi ja variaatioineen sillä on tehty huomattavia lahjoitusvirtoja. Facebookin ”synttärikeräykset” lienevät tutuimpia ja edelleenkään Facebook ei peri keräyksistä tai varainhankintatyökalujen käyttämisestä rahaa.

Nuorisoalan järjestössä useimmat ovat somen kanssa enemmän kuin tuttuja; tehokkaan viestin monistuskanavat on olemassa. Järjestön tehtäväksi jää kertoa viestinviejille järjestön toiveesta ja tuottaa jakokelpoista tiivistä, tarinallistettua ja mielellään visualisoitua materiaalia miksi lahjoittaminen on merkityksellistä ja mitä sillä saadaan aikaan. Jos vaan on aikaa, järjestö voi peukuttaa kunkin lahjoittajan tai kirjoittaa lyhyen kiitoksen.

Viestinviejien motivointi ja sitouttaminen – osaamispankki

Jos tiedetään mitä ihmiset osaavat ja mikä heitä kiinnostaa – käsissä on osaamispankki, jota voi hyödyntää kahdella tavoin.

Vapaaehtoisten osaamispankki

Jos järjestöllä on tieto vapaaehtoisistaan, mitä kukin osaa ja miten hän haluaa osallistua, voidaan monesti välttää työpanoksen ostaminen ulkopuolelta: jos tiedetään pyytää valoammattilaista apuun, hän kyllä tulee. Useimmiten tätä tietoa ei ole.

Suositamme miettimään muutamia osallistumisen muotoja, jotka ovat järjestön toiminnan kannalta kaikkein tärkeimpiä. Lisäksi suositamme pohtimaan mitkä kompetenssialueet ovat noiden tehtävien kannalta kaikkein tärkeimpiä. Ihminen kertoo itse itsestään, jolloin myös GDPR:n kannalta asia on ongelmaton. Tämän jälkeen järjestön piirissä olevien, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvien tietyn alan osaajien tavoittaminen on paljon helpompaa.

Nuorten osaamispankki

Vapaaehtoisia näyttäisi motivoivan se, että heiltä kysytään mitä he osaavat ja haluavat. Nuorten kohdalla tämä toiminee ihan erityisenä sitouttajana. Viestinviejän tehtävä, some-vaikuttajan rooli voisi olla yksi mahdollisista osallistumistavoista. Kiinnostuneille on syytä järjestää tiivis koulutus millaisia tavoitteita järjestöllä on viestinnälle, missä ja miten järjestö toivoo sitä tehtävän. Mallikkaasti hoidettuna tässä on oiva mahdollisuus jakaa järjestön viestiä uusille kohderyhmille – erittäin kustannustehokkaasti sitä paitsi.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

Mikä tahansa yhteisö voi onnistua lahjoituksissa – tuore esimerkki

Itä-Suomen yliopisto sai juuri 750 000 €:n lahjoituksen Saastamoisen säätiöltä, uutisoi YLE 21.6. Joskus järjestöissä arvellaan, että heidän ala on vaikea lahjoittamisen kannalta ja toisinaan hieman abstraktimpaa kohdetta pidetään mahdottomana. Ei pidä paikkaansa.

Varainhankintakampanja onnistui

Itä-Suomen yliopiston saamat varat kohdennetaan maatalous-metsätieteelliselle koulutusalalle. Varainhankintakampanja on aktiivinen kesäkuun loppuun saakka. Lahjoitussivu on varsin selkeä ja erityisenä hatunnostona, lahjoittajan tiedot kerätään ja täysin anonyyminä ei voi lahjoittaa lainkaan. Koska yhteisöiden tulisi tietää mistä rahat ovat peräisin, tätä metodiikkaa suosittelemme kaikille – tiedot talteen.

Kampanja toteutetaan ns. vastinrahoitusperiaatteella. Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Kampanjan aikana jokainen kerätty euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa.

Myös epätavanomaisempia kerääjiä

Viime syksynä Suomen Kansallisooppera ja -baletti oli näkyvästi esillä varainkeruukampanjassaan. Kyseessä on toimija, joka ei ensimmäisenä tule mieleen lahjoitusten pyytäjän roolissa. Kansallisoopperan lahjoitussivu on edelleen toiminnassa mutta aihe ei ole pääsivun asia.

Sekä Taideyliopisto että Helsingin yliopisto ovat keränneet varoja, Helsingin yliopiston keräyssivun löydät täältä.  Taideyliopiston kampanjointi oli erityisen monikanavaista ja näkyvää, heidän lahjoitussivunsa on tässä. Sivustojen totetukset eivät ole ihan parasta A-luokkaa kaikilta osin mutta kävijämäärät ovat suuria, joten potentiaalia on. Ja eilinen uutinen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että kerääminen kannattaa.

Unicef on yksi ammattimaisimmista rahankerääjistä ja äärimmäisen luonteva lahjoituksen vastaanottajaksi. Tällä hetkellä etusivun aihe on Ukraina mutta syksyllä merkillepantavaa oli, että lahjoittajapolkua ei pyritty rakentamaan perinteisellä tavalla pienestä lahjoituksesta suurempaa kohti vaan etusivun ensimmäinen viesti oli vetoomus testamenttilajoitusten puolesta. Testamenttilahjoitusten esittämistä ei ole tarpeen ujostella, sanoo YLE MOT -ohjelma niistä mitä tahansa. Tästä aiheesta löydät Tietopiirin blogin.

Yhteisön toimiala ei ole este keräämiselle

Viesti ja oppi tästä on se, että toimiala useimmiten ei ole este. Lahjoituskohteiden huolellinen valinta, verkkosivuston ”esteettömyys” lahjoittajan kannalta sekä liikenteen ajaminen sivustolle kohdennetun viestinnän keinoin – siinä ne kaikkein tärkeimmät elementit.

Tauko paikalla

Mutta nyt on aika toivottaa hyvää ja kerrankin erittäin kesäistä juhannusta. Voikaa hyvin ja pysykää niin ehjinä kuin terveinä.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Ukraina-merkki kertoo yhteisösi tuesta

Keskuskauppakamarin tiistaina 24.5. julkaisema Ukraina-merkki on ilmaus yhteisön antamasta konkreettisesta tuesta Ukrainalle. Yritysten ja yhteisöjen käyttöön on nyt yhtenäinen ja helposti tunnistettava merkki, jolla voi viestiä antamastaan tuesta Ukrainalle ja ukrainalaisille. Merkin saaminen ja käyttäminen on maksutonta mutta kaupallinen hyödyntäminen ei ole sallittua. Ohjeet ovat oikein selkeät ja järkevät.

Idea ja sen toteuttajat

Ukraina-merkki, sen toteuttamisen idea on saatu yhteisöiltä, jotka ovat halunneet osoittaa julkisesti tukevansa Ukrainaa. Merkkiä ovat olleet kehittämässä Marketing Finland, Suomalaisen Työn Liitto, Vala ry, Fama Consulting ja Keskuskauppakamari. Myös verkkosivun toteuttaminen sekä itse merkin suunnittelu on toteutettu pro bono -periaatteella. Sivulta löydät perusteet merkin saamiseen sekä ohjeet merkin käyttämiseen. Ukraina todella on laittanut suomalaiset liikkeelle!

Ukraina-merkin hakeminen

Tältä sivulta voit hakea merkkiä käyttöösi. Kerro perusteet, millä tavoin oletta auttaneet Ukrainaa. Kannattaa huomata, että tuki voi olla muutakin kuin rahallista avustamista: tavaraa, informaatiota, keräyksen järjestämistä, kuljetustehtäviä… Sivulta löydät lisätietoa.

Tietopiirin kontribuutio

Tietopiiri tuntee sympatiaa Ukrainaa auttavia kohtaan ja konkreettisena tekonaan promoaa asiakkaidensa Ukraina-keräyssivuja. Nämä sivut on koottu Auta ukrainalaisia -sivulle ja sinne kuljetaan Tietopiirin pääsivun yläosan kautta, paraatipaikalta. Asiakkaidemme keräyssivut löydät tästä: Suomen Caritas, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Pelastusarmeija sekä Medialähetys Sanansaattajat (SANSA).

Ukraina-merkki löytyy maanantaihin 30.5. mennessä Tietopiirin sivulta, ainakin pääsivun ylosasta sekä mahdollisesti footer-osiosta. Kannustamme vahvasti sekä tuen antamiseen että merkin käyttämiseen.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Yle MOT: perintöjä kyseenalaisin keinoin

Testamenttilahjoittaminen tai ainakin sen pyytäminen vaikuttaa yleistyneen parin viimeisen vuoden aikana. Yle MOT uutinen – perintöjä kyseenalaisin keinoin kertoo kuitenkin siitä, että kaikki järjestöt eivät toimi eettisesti aivan oikein.  Tämä on huono asia kaikkien järjestöjen kannalta.

Testamenttilahjoittaminen tuodaan esille

Järjestöt eivät enää ujoste testamenttilahjoittamisen mahdollisuuden tuomista esille. Ainakin Suomen Kuvalehdessä on usein näyttävän kokoisia mainoksia heti ensimmäisellä aukeamalla. Syksyllä  Unicefin verkkosivun avauduttua ensimmäinen silmiin osuva viesti oli vetoomus testamenttilahjoituksesta – ”hunt for big” kuten eräs puhuja totesi Nordic Fundraising Conferencessa taannoin. Uutisessa mainittiin, että järjestöt ja säätiöt ovat pyytäneet lahjoituksia mainoskampanjoin – ikään kuin tämä olisi jotenkin tuomittavaa.

Testamentteihin liittyvät ongelmat järjestöissä

Ohessa uutisesta poimitut ongelmat kommentein varustettuna. Kyseessä ei ole uutisen referaatti.

Testamentin saajan palkollinen mukana

Jos testamentin laadinnassa on mukana testamentin saajan edustaja, on mahdollista, että testamenttiin muodostuu vierasta vaikutusta – sitä ei saisi olla. Näin asian näki professori Antti Kolehmainen Itä-Suomen yliopistosta. Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoskella on poikkeava näkemys. Hän ei näe ongelmana sitä, että testamenttiasioihin perehtynyt lakikoulutuksen saanut ihminen laatii ihmisille testamentteja. Edellytyksenä toki koulutus sekä ammattietiikan noudattaminen. VaLa ry suosittelee, että järjestössä testamentin laadinnassa avustava ihminen olisi juristi. Näin ei aina ollut. Sinänsä testamentin voi laatia itsekin ja vaikka ruutupaperille kunhan muotovaatimus täyttyy.

Mallitestamentit

Tiedämme myös omasta kokemuksesta, että järjestöjen testamenttia koskeva informaatiotarjonta vaihtelee. Usein tarjolla on ns. faktaosuus, joka kertoo mistä testamentissa on kyse. Toinen osio on vetoomusosa, jossa viestitään miksi juuri tälle järjestölle on perusteltua lahjoittaa. Lisäksi voi olla tarjolla mallidokumentteja testamentin laatimiseksi. Professori Antti Kolehmainen pitää juuri testamenttipohjaa vaarallisena. Näissä hänen mukaansa lähdetään liikkeelle testamentin saajan tarpeista eikä niinkään siitä mitä testamentin tekijä tosiasiassa haluaa. Voisi ajatella, että seuraava yhtälö olisi pahin: hauras ikäihminen testamentin tekijänä + mallidokumentti + lakikouluttamaton järjestön edustaja avustajana + neuvonta puhelimitse.

Toisaalta, jos mallidokumentti on hyvä, sehän nimenomaan esittelee sekä testamentin muotomääräyksen että testamentin sisällön mahdollisuudet. Malli voi mielestämme olla oikeinkin hyödyllinen – osaavissa ja vastuullisissa käsissä.

Neuvonta puhelimitse

Puhelimessa neuvomista varsinkin siten, että laatijalle käytännöllisesti kehotetaan testamentin laatimista niin, että lapsille jää vain lakiosa – tätä perhe- ja jäämistöoikeuden professori Antti Kolehmainen pitää arveluttavana. Maallikkona näkemykseen on helppo yhtyä. Kyse on yksittäiselle ihmiselle niin merkittävästä asiasta, että tapaamisen pitäisi olla henkilökohtainen ja saman pöydän ääressä, jotta voi nähdä onko testamentin tekijä sielun ja ruumiin voimissa. Helpottavaa silti kuulla, että suurin osa järjestöistä ohjasi neuvojen kysyjät kääntymään asianajotoimiston puoleen.

MOT: järjestöt haluavat vapaat kädet varojen käyttöön

Uutisen mukaan useimmat järjestöt haluavat vapaat kädet lahjoitetun varallisuuden käyttöön. Tämä on myös VaLa ry:n vetämän Hyvä testamentti-kampanjan suositus. Uutisessa mainitaan järjestöjä, jotka suosituksen mukaisesti ohjeistavat välttämään yksityiskohtaisia määräyksiä. MOT:n asiantuntija asianajaja Harri Kontturi on eri linjoilla. Hänen mukaansa sikäli kun lahjoittajalla on nimenomaisia asioita, joita hän haluaa tukea, kannattaa ne testamentissa määrittää. Ongelma voi syntyä, jos testamentti realisoituu pitkän ajan kuluttua ja järjestön toiminta on kovin muuttunut. Ellei vastaavia toimintoja ole enää olemassa, ollaan tilanteessa, jossa järjestö voi joutua harkitsemaan onko testamentin vastaanottaminen lainkaan mahdollista.

Testamentin säilyttäminen järjestön tiloissa

Osa järjestöistä tarjoutuu säilyttämään testamenttia. Tarkoitus epäilemättä on hyvä. Antti Kolehmaisen mukaan testamentin peruuttaminen vaikeutuu herkästi jos ainoa kappale testamentista on järjestön hallussa. Myöskään VaLa ry ei suosita järjestöille testamenttien säilyttämistä.

Päätelmiä

Järjestössä vain juristi avustamaan

Koska testamentteja ei valvota, tuntuisi luontevalta, että sikäli kun järjestö avustaa testamentin laatimisessa, avustajalla tulisi olla soveltuva juristin koulutus. Useimmilla järjestöillä ei ole juristeja riveissään, joten se siitä neuvonnasta. Työ voi hyvinkin opettaa kaiken tarpeellisen mutta näin ihminen voisi olla vakuuttunut, että kaikki menee sekä pykälien että eettisten arvojen mukaisesti.

Hyvä ohjeistus järjestön verkkosivuille

Ihmiset haluavat tutustua aiheeseen omassa rauhassaan ennen kuin soittavat tai lähettävät sähköpostia. Tästä syystä järjestön verkkosivuille kannattaa tuottaa selkeä dokumentaatio, testamentin faktaosio. Siinä on hyvä tuoda julki niin säilyttämiseen kuin vaikkapa lakiosaan liittyvät asiat. Vetoomusosa on luovempi dokumentti, se on markkinointiviestintää ja siellä on voimassa eri säännöt.

Järjestön brändi kuntoon

Kun järjestö on tunnettu ja hyvämaineinen, ihmisten on helppo luottaa järjestön toimintaan myös vieraammissa asioissa. Vaikka brändi on miten kirkas tahansa, tuntuu uskomattomalta, että jotkut ihmiset ovat valmiita tekemään testamentin puhelinneuvonnan perusteella. Kuin avoimen valtakirjan tekisi, omaisuudestaan. Suomea on joskus nimitetty luottamusyhteiskunnaksi, siitäkö tässä sitten kyse.

Tässä linkki Yle MOT -uutiseen. Uutinen sisältää linkin Yle MOT tv-ohjelman nimenomaiseen jaksoon.

(otsikkokuva: Pixabay)

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Varainhankinta Pohjoismaissa: Nordic Fundraising Conference 23.3.2022

Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n järjesti hiljattain sisarjärjestöjensä Giva Sverigen, Isobron ja Fundraising Norgen kanssa pohjoismaisen varainhankinta-aiheisen seminaarin nimeltään Nordic Fundraising Conference. Näkökulma oli tavanomaista laajempi ulottuen maiden toimintatapojen ja -ympäristön vertaamisesta aina pohdintaan yritysten roolista korporaatioaktivismissa. Blogissa kommentoituina muutamia poimintoja tapahtuman sisällöstä.

VaLa:n ja pohjoismaisten sisarjärjestöjen tärkeä tehtävä

VaLa:n pääsihteeri Pia Tornikoski toi esiin VaLa:n ja Givan tyyppisten toimijoiden merkittävän roolin poikkeusolosuhteissa, joita parhaillaan eletään. Auktorisoitu asema on eduksi kun järjestöjen näkemyksiä saadaan esimerkiksi VaLan kautta otettua huomioon lainvalmistelutyössä. Tässä ilmeisesti suomalaisjärjestö on huomattavan vahva pohjoismaisiin sisarjärjestöihin verrattuna. Normaalisti tärkein palveltava ryhmä näillä järjestöillä käsittääksemme on lahjoitustoimintaa harjoittavat järjestöt. Nyt kansalaiset tarvitsevat tietoa mitä kautta ja miten on turvallista ja järkevää lahjoittaa, esimerkiksi akuutissa Ukrainan tilanteessa. Media palvelee kansalaisia ja tarvitsee VaLa:n kaltaisia toimijoita luotetuiksi tietolähteikseen. Rooli on siis hyvin merkittävä ja monipuolinen.

Erikoista tilannetta todellakin eletään. Kahden vuoden pandemiakurimus vaihtui lennossa julmaan sotaan Euroopassa. Tilaisuuden tanskalaisedustaja mainitsi ettei muista vastaavaa ihmisten kollektiivista ryhmittymistä hädänalaisen ihmisryhmän puolesta sitten tsunamin – josko sekään sai näin paljon ihmisiä toimimaan.

”Hunt for big” – runsas lahjoittajapotentiaali kaikissa Pohjoismaissa

Vihdoinkin dataa lahjoitusten kokonaismääristä Pohjoismaissa! Islanti ei ollut edustettuna tilaisuudessa mutta kaikissa muissa maissa lahjoitusmäärä on kasvanut pandemia-aikana. Verranto koskee vuosia 2019-2020,  joten Ukrainan tilanne ei vielä ole näkyvissä. Norjassa kasvua on ollut eniten ja maa johtaa ylivoimaisesti lahjoitusten kokonaismäärässä. Ruotsille menee hopea, Tanskalle pronssi ja mitalien ulkopuolella maaliin saapuu Suomi, viimeisenä muttei ollenkaan vähäisenä. Jos väestömäärä huomioidaan, Norjan ykkösasema on aivan omilla lukemillaan. Pitää tosin muistaa, että ainakin Norjassa ja Tanskassa on yksityishenkilöiden lahjoituksia koskeva verovähennysmahdollisuus. Toinen meillä melko tuntematon lahjoitustapa on ”matched giving”, jossa yritys tai yritysten joukko tuplaa lahjoitussumman, joka tyypillisesti on osoitettu yliopistolle tai akateemiseen tutkimukseen.

VaLan Seminaarissa 30.5. ’matched giving’ -aihetta käsittelee YK:n pakolaisjärjestön, Sverige för UNHCR:n Erik Johansson esityksessään How to create donor relations and partnerships in emergency fundraising. Hän kertoo esimerkkejä hätäapukeräyksistä myös Ukrainaan liittyen sekä miten UNHCR on onnistunut luomaan kumppanuuksia ns. vastinrahakampanjoissa.

Ruotsissa pyytämisen ja antamisen kulttuuri on muutoksessa ja epäilemättä niin on myös Suomessa. Potentiaalia on: luonnollisesti hyvinvoiva keskiluokka on erittäin merkittävä lahjoitusten kertymisen kannalta mutta isoa pottia jahdattaessa äärimmäisen varakkaiden yksityishenkilöiden olemassaolo on kiinnostavaa. Siinä missä Saksassa on 15 miljardööriä per 10 miljoonaa asukasta, Suomessa heitä on 10, Tanskassa 17, Norjassa 29 ja Ruotsissa peräti 32 kpl.

Eräs tilaisuuden teemoista olikin ”Hunt for big”. Tästä esimerkkejä on ollut näkyvissä meilläkin.  Vetoomuksia testamenttilahjoitusten tekemiseksi on ilmaantunut vailla entistä ujostelua. Esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä moni järjestö on tuonut näkyvästi julki vetoomuksensa. Toinen esimerkki on Unicefin kampanja, jossa järjestön etusivulla ensimmäinen viesti, johon sivustokävijä törmäsi, oli vetoomus testamenttilahjoituksen puolesta.

WWF: varainhankinta on työtä kokeilun ja erehdysten kautta

WWF Norjan Ina Toften kertoi, että Facebook on ollut heidän viestinnässä ja varainhankinnassa erittäin strateginen väline mutta he ovat sanomassa Facebookille ”Thanks for the ride”. Hän ei täsmentänyt miksi saati millaisia valintoja tullaan tekemään. Pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä, sitä varainhankinta on. Tarvitaan työvoimaa testaamaan, skarppaamaan viestiä ja yrittämään uudelleen. Hän mainitsi myös lahjoittajien tuntemisen merkityksen – tietämyksenhallinta siis kuuluu lahjoitustoimintaan.

WWF hakee erityisesti kuukausilahjoittajia. Heillä on huolellinen ja monivaiheinen polku, jotta ihmisestä saadaan ensivaihessa kertalahjoittaja. Vähintään yhtä huolella on mietitty millaisin toimenpitein – informoimalla, palvelemalla ja vetoamalla – kertalahjoittajasta saadaan kuukausilahjoittaja. Epäilemättä tällä konversiopolulla on monta seurattavaa ja aiempiin ajanjaksoihin ja kampanjoihin verrattavaa mittaria. Ammattimaisessa varainhankinnassa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä liiketoiminnan metodiikkoihin.

Sari Kuvaja: ”Business as a force for good”

Vastuullisuuspalveluiden johtaja Sari Kuvaja Third Rock Finland Oy:stä toi mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen. Allekirjoitan mitä hän kertoi yritysten roolin muutoksesta: 90-alkupuolella yritysten vastuullisuus oli enemmän markkinoinnin ja viestinnän käsialaa sen juurikaan vaikuttamatta yrityksen vastuullisuuteen – valko-/viherpesua siis. Nykyisin yhä useammalla yrityksellä vastuullisuus ja valittujen arvojen noudattaminen on osa yrityksen DNA:ta, strategiaa. Tämä voi merkitä sitä, että yrityskin on aktivisti hyvän asian puolesta! Tästä syystä yritys ja järjestö voivat työskennellä yhdessä vaikkapa lainsäädännön valmistelutyössä – ehdottomasti tehokkaimmin VaLa:n kanssa.

Yritykset tekevät yhteistyötä – kunhan liiketoimintakytkös on selvä

Sain taannoin tilaisuuden jututtaa Yrittäjien päättäjäihmisiä, miten he näkevät yritysten ja järjestöjen yhteistyömahdollisuudet pandemian edelleen kurittaessa monia toimialoja. Ukrainassa ei tuolloin vielä ollut leimahtanut. Tiivistäen näkemys oli, että kyllä yritykset järjestöjen kanssa työskentelevät mutta kytkentä liiketoimintaan on oltava aivan ilmeinen. Niille järjestöille, jotka löytävät samojen aiheiden äärellä toimivia yrityksiä, molemminpuolinen hyöty yhdessä toimimisesta voi olla ainutlaatuinen tilaisuus käynnistää tai syventää yritysyhteistyötä.

Nordic Fundraising Conference antoi ajattelemisen aihetta, vahvisti aiempia käsityksiä ja loi hiukan kilpailuhenkeäkin: Suomi voisi kernaasti olla nelospaikan sijaan vaikkapa pronssilla mitä lahjoittamiseen pohjoismaisittain tulee.

(Otsikkokuvan copyright: VaLa ry / Pia Tornikoski)

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

 

Rahankeräyksen laillisuuden tunnistaminen – epärehellisiä liikkeellä

Yle julkaisi 7.3. uutisen rahankeräyksistä ja mahdollisista vilpillisistä toimijoista. Ihmisten huomio on Ukrainassa mutta sodan päätyttyäkin tälle tiedolle on tarvetta.

Yle nostaa perusasiat esiin

Varsinainen keräyslupa ja pienlupa, hakeminen ja hakemisen edellytykset. Poliisin henkilöstöä on haastateltu liittyen perusvaatimuksiin, joita hakijaorganisaatiolta edellytetään. Pienkeräysten yhteydessä muistutetaan, että luonnollisia henkilöitä – ihmisiä – tulee olla vähintään kolme keräyksen toteuttamiseksi. Pienkeräyslupia ei julkaista, joten niiden suhteen kannattaa olla tarkkana: mistäpä tuon tietää onko lupanumero puhelinumeron loppuosa.

Epärehellisiä liikkeellä

Rahankeräyksen laillisuuden tunnistaminen ennen lahjoittamista perustuu esillä olevaan keräyslupanumeroon mutta myös mielikuvaan järjestöstä. Ellei kerääjällä ole keräyslupaa tai pienkeräystunnusta selkeästi näkyvissä keräyksen yhteydessä, on hälytyskellojen syytä soida. Yle muistuttaa uutisessaan, että poliisi julkaisee kuukauden välein päivittyvän listan rahankeräysluvan haltijoista sivullaan mutta Ylen linkki on rikki. Oikea linkki tuohon listaan on tässä.

Mitä vahvempi järjestön brändi on, sitä vähemmän epäluuloa mahdolliset lahjoittajat tuntevat. Eräs järjestössä työskentelevä lajitoveri sanoi saavansa näppylöitä brändi-sanasta ja hänen mukaansa se kuuluu vain yrityksiin. Olemme vahvasti eri mieltä. Esim. juuri luottamuksen synnyttämisessä myönteinen ja selkeästi tunnistettava maine on valtava etu. Tällöin myös luottokortilla lahjoittaminen on luonteva vaihtoehto.

Luparuuhkaa ja luvanhakijoiden priorisointia

Olemme monesta järjestöstä kuulleet, että varsinaista keräyslupaa jonotetaan melkoisen pitkään. Poliisihallituksen mukaan tällä hetkellä priorisoidaan sellaisia lupahakemuksia, joissa käyttötarkoituksena on konfliktitilanteista kärsivien auttaminen. On hieman erikoista mutta myös ymmärrettävää, että lupaviranomainen ottaa kantaa keräysten käyttötarkoituksiin. Mutta erikoisia aikoja elämme, hatunnosto sen vuoksi viranomaisille.

Ellei tavoiteltava keräyksen rahamäärä ole suuri, pienkeräystunnus on erittäin hyvä vaihtoehto varsinaista keräyslupaa odottaessa. Sen saa jopa päivässä.

Tietopiirin artikkelit SOSTE ry:n Järjestöoppaassa

Myöskin 7.3. SOSTE ry:n Järjestöoppaassa julkaistiin yhdessä laaditun artikkelisarjan ensimmäinen dokumentti: Rahankeräyksen aloittaminen. Hyödyllistä ja konkreettista tietoa mitä keräämisen aloittamisvaiheessa tulee tehdä ja mihin erityisesti keskittyä. Aivan pian Järjestöoppaasta löytyy vastaava dokumentti sekä keskisuurille aloitteleville että jo edistyneille rahankerääjille.

Myös Tietopiiri haluaa tukea ukrainalaisia

Tietopiirin verkkosivulla on kohta, johon on koottu ne asiakasjärjestömme, joiden kautta voit tukea Ukrainaa heidän hädässä. Sivun löydät tästä linkistä.

 

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Tuore lahjoittajatutkimus: suomalaiset suhtautuvat lahjoittamiseen myönteisesti

Taloustutkimus joulukuussa 2021 VaLa ry:n (Vastuullinen Lahjoittaminen ry) toimesta: suurin osa suomalaisista suhtautuu lahjoittamiseen erittäin myönteisesti. Kertalahjoitukset ovat edelleen suosituin tapa lahjoittaa rahaa, mutta säännöllisten lahjoittajien osuus on kasvanut selvästi. Rahaa keräävien tahojen luotettavuus on entistä tärkeämpi kriteeri lahjoituskohdetta valittaessa. Nopealla vilkaisulla lahjoittajatutkimus vaikuttaisi tuovan pääosin hyviä uutisia järjestöille.

Myönteisiä muutoksia

Rahankerääjiä on tullut lisää mutta ihmiset myös lahjoittavat. 73 % suomalaisista suhtautuu lahjoittamiseen erittäin myönteisesti ja tekee lahjoituksia tavalla tai toisella. Erityisen ilahduttavaa on säännöllisen lahjoittamisen lisääntyminen. 26 % lahjoitti säännönmukaisesti viime vuonna ja myös usealle järjestölle lahjoittaminen on yleistynyt. VaLan pääsihteeri Pia Tornikosken mukaan tutkimustulokset kertovat siitä, että suomalaiset haluavat entistä enemmän lahjoittaa useaan itselle tärkeään kohteeseen.

Säännönmukainen lahjoittaminen tarkoittanee myös kuukausilahjoittamisen lisääntymistä, millä voi olla suuriakin vaikutuksia lahjoituskertymään. Kuukausilahjoittamisen potentiaalista on julkaistu blogi joulukuussa 2020.

Tietoa ja luotettavuutta

Keräysluvan saa helpommin mutta myös akuuttia tarvetta on ollut enemmän kuin ennen pandemia-aikaa. Kenties tällä on vaikutusta siihen, että kerääjän luotettavuus on aiempaakin tärkeämpi asia. Lahjoittajatutkimus kertoo, että samalla epäluottamus kerääjiä kohtaan on lisääntynyt selvästi niiden joukossa, jotka eivät lahjoita. Muistamme uutisoidut ikävät tapaukset viime vuodelta. Luottamuksen puute sataa suurimpien ja tunnetuimpien järjestöjen laariin: tuskin asetamme kyseenalaiseksi suuren, kansainvälisen ja pitkään toimineen järjestön tarkoitusperiä. Pieni ja vain heikosti tunnettu järjestö saa juosta kovaa pärjätäkseen; suurten brändien voima on valtava.

Luotettavuuden ohella tiedonsaanti lahjoitusvarojen käytöstä on lahjoittamisen kannalta tärkeää. Suurin osa kertoo saavansa riittävästi tietoa mitä rahoilla on saatu aikaan. Ihmiset siis hakevat tietoa järjestöstä ennen lahjoitustapahtumaa mutta haluavat pysyä informoituina myös sen jälkeen.

Tietolähteistä merkittävin on järjestön verkkosivu. Sen siis on syytä olla ajantasainen, kiinnostava ja sisällöltään uusiutuva. Sähköposti, uutiskirjeet sekä some ovat niinikään tärkeitä tietolähteitä. Sähköpostin kuolemaa on povattu jo ikuisuus; niinpä voikin pitää yllättävänä, että sähköpostin ja uutiskirjeen (sähköpostitse toimitettava uutiskirje) merkitys on kasvanut selvästi verrattuna vuoteen 2017. Kun viesti ja kohderyhmä kohtaavat, viesti menee perille – juuri näin olemme Tietopiirissä moneen kertaan sanoneet.

Tunne lahjoittajasi

Lahjoittaja haluaa tuntea järjestön mutta järjestön todellakin kannattaa tuntea lahjoittajansa. Lahjoitustransaktion tulisi tapahtua järjestön omalla verkkosivulla eikä esimerkiksi somepalvelussa. Näin kontakti on järjestön ja käyttömahdollisuudet ovat huomattavasti laajemmat. GDPR ei lahjoittajatiedon tallentamista estä, sen me kaikki jo tiedämme.

Lahjoittajan tunteminen antaa mahdollisuudet yksilölliseen tai vähintäänkin ryhmäkohtaiseen viestintään. Kiittäminen lahjoituksesta muutoinkin kuin vain automaattisena kuittauksena sivulla, informointi mitä juuri tietyssä lahjoituskohteessa on saatu aikaan, houkuttelu kertalahjoittajasta kuukausilahjoittajaksi tai vapaaehtoistyöhön pyytäminen – tässä esimerkkejå. Jos lahjoittaja tunnetaan, häntä voidaan palvella paljon paremmin ja sitouttaminen järjestön toimintaan on merkittävästi vaivattomampaa.

VaLan sivulta luettavissa

Tutkimuksen tiivis referaatti löytyy VaLan sivuilta, täältä.

 

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Kansainvälisesti toimivat suuret järjestöt rahankerääjinä – mihin keskittyä kehittämistoimissa?

Johdanto

Tämä dokumentti on artikkelisarjassaan neljäs ja viimeinen, järjestön varainhankinnan kehittäminen tässäkin aiheenaan. Sarjassa pohditaan millaisiin asioihin missäkin rahankeräystoiminnan kypsyysvaiheessa tulisi keskittyä. Tämä artikkeli keskittyy kansainvälisen tason järjestöihin, jotka tyypillisesti ovat suuria. Tässäkin dokumentissa esitetyt asiat perustuvat kirjoittajan kokemukseen ja näkemykseen ja ovat siten subjektiivisia. Kommentteja otamme mielellämme vastaan.

Artikkelisarja julkaistaan pian myös SOSTE ry:n (Suomen sosiaali ja terveys) Järjestöoppaassa.

Leimallisia piirteitä

Kansainväliset järjestöt ovat useimmiten kovan tason ammattilaisia ja osaavia rahankerääjiä. Varainhankinta on omana hyvin resursoituna funktionaan ja työvälineet ovat monipuolisia. Nämä järjestöt hyödyntävät liiketoiminnan oppeja ja logiikoita toiminnassaan ja ovat hyvin analyyttisiä tulosten seuraamisessa. Tunnettuudessa ja brändin vahvuudessa kansainväliset toimijat ovat tyypillisesti omilla lukemillaan, mikä tuo niille huomattavia etuja viestinnän mahdollisuuksissa verrattuna pienempiin verrokkeihinsa. Näkokulma rahankeräysten kehittämisessä on viestinnällinen sekä työprosessia edelleen hiova, automatisoiva sekä rutiineja karsiva.

Keskity näihin aiheisiin

1. Analytiikka, automatiikka ja tekniikka

Voi tuntua yllättävältä, että tekniikka tulee mainituksi ensin. On syytä uskoa, että kansainvälisillä toimijoilla työvälineistö ja analyysikeinot ovat jo hallussa. Mutta johtuen tekniikan ripeästä kehittymisestä ja suuren organisaation mittavista resursseista, aihetta on pidettävä silmällä erityisen tarkasti. Valinnat tärkeimmistä työskentelyvälineistä tehdään usein muualla kuin Suomessa ja organisaatioiden koosta johtuen, järjestelmät voivat olla aivan yhtä laajoja kuin suurilla yrityksillä. Muutosten tekeminen ja paikallisuuden huomioiden esimerkiksi suomalaisen pankkijärjestelmän yhteensopivuuden varmistamiseksi saattavat vaatia ponnistuksia.

Kv-tason rahankerääjien fokus tekniikassa on tehokkuuden parantaminen, rutiinitehtävien karsiminen, yhä tarkempi analytiikka ja markkinoinnin automaatio. Nämä ovat aiheita, jotka toteutuvat IT-hankkeiden kautta – toteuttajakumppanien ammattitaidosta ja omasta hyvästä sopimusosaamisesta kannattaa huolehtia.

2. Lahjoittamisen trendien ennakointi

Järjestön on välttämätöntä seurata toimintaympäristöään raportteja ja hiljaisia signaaleita tulkiten. Jos uusi maksutapa näyttäisi olevan yleistymässä ja järjestelmämuutokset ovat hitaita, ennakointi antaa kilpailuetua muihin nähden. Kilpailu ihmisten huomiosta ja rahasta, tunnettuimpienkin järjestöjen kohdalla kilpailutilanne on itsestään selvä asia.

Paikalliset eroavaisuudet antavat työlle haasteen: Yhdysvalloissa tuotettu ansiokaskaan raportti ei välttämättä ole lainkaan relevantti rahankeräyksen kannalta Suomessa. Jopa Suomen ja Ruotsin välillä on ollut nähtävissä merkittäviä eroja: Ruotsissa kuukausilahjoittaminen on ollut huomattavisti yleisempää kuin meillä ja myös mobiilimaksun siirtyminen valtavirraksi tapahtui paljon aiemmin. Suomessa taas on vertaansa vailla oleva viitenumerojärjestelmä.

3. Toimialan priimusten seuraaminen

Kärkitoimijoiden huolellinen seuraaminen on osa ennakointia mutta ansaitsee tulla mainituksi erikseen. Toisten verkkosivustojen seuraaminen niin paikallisesti, mutta myös kansainvälisesti kuuluu varainhankinnan päivittäiseen työhön. Vetoomusviestien tyyli, mediavalinnat, nousevat somepalvelut, rekrytoinnit, mobiiliystävällisyys – luova kopiointi tai ainakin ideoiden napsiminen on sallittua. Omiin valintoihin saa lisää näkökulmaa vertaamalla niitä toisten tekemiin ratkaisuihin. Luonnollisesti somessa ollaan toisten toimijoiden tekemisistä ja ilonaiheista tietoisia.

4. Business-like -käytännöt

Johtuen tarpeesta olla kustannustehokas ja toimintatavaltaan trimmattu, on työskentelytavoissa monia liiketoiminnasta suoraan tai soveltaen lainattuja metodiikkoja. Asiakkuusajattelu, kohderyhmien segmentointi ja kohdistettu viestintä, jonka purevuutta seurataan, ovat itsestään selviä asioita. Tavoitellut konversiopolut on mietitty tarkoin ja keinovalikoima ei ole kevyin peruistein valittu. Brändin varjeleminen vaikkapa ei toivottuja mielleyhtymiä tuovilta kumppaneilta, erittäin tärkeää – ja pohdittava etukäteen sekin. Tietämyksenhallinta ja tietoturva, tietosisältöjen elinkaariajattelu, tämä kaikki kuuluu suurien toimijoiden, miksei vähän pienenpienkin arkeen.

On helppo ymmärtää, että voidakseen tehdä arvokasta työtään, on järjestön työntekijöiltä karsittava kaikki koneiden tehtäväksi kelpaavat rutiinit. Monien ammattiryhmien työn korvaaminen koneella on tulevaisuudessa mahdollista. Mutta useimpien järjestöjen ydintehtävän suorittamiseen ei kelpaa kuin ihminen.


5. Kansainvälisen konserni-IT:n ja taloushallinnon jäykkä muotti

Kansainvälisillä orgnisaatioila on korporaatiotyyppisiä haasteita monikansallisen raportoinnin ja organisaatiorakenteiden suhteen. Niistä muodostuu haasteita, joita kansallisesti järjestäytyneillä järjestöillä ei ole.

Seurauksena voi olla esim. kansallisen varainhankinnan jäykistyminen kansainvälisen konserni IT:n ja taloushallinnon muottiin. Muutoksiin syntyy massiivinen hitaus, koska muutokset pitää toteuttaa kaikkia lakeja noudattaen useassa maassa yhtä aikaa. Samalla ymmärrys ja palvelutuki saattavat olla hyvinkin kaukana rajoitetun varainhankintamarkkinan – Suomen – työntekijöiden arjesta.

Tällöin on hyvä pohtia, jos Suomessa varainhankinnan työkalut kuitenkin olisivat kansallisia – kansallisiin tapoihin ja järjestelmiin sovitettuja – ja järjestöt raportoisivat rajapintojen kautta kv-organisaation suuntaan siltä osin kuin tarpeellista.

Neljän aihetta käsittelevän artikkelin sarja

Tämän artikkelin ohessa voit lukea seuraavat julkaisut:

Rahankeräyksen aloittaminen – mihin keskittyä ellei keräyslupaa vielä ole

Keskisuuret järjestöt, joilla rahankeräys alkuvaiheessa – mihin keskittyä

Keskisuuret järjestöt, jotka jo edistyneitä rahankerääjiä – mihin keskittyä toimenpiteissä?

 

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Keskisuuret järjestöt, jotka jo edistyneitä rahankerääjiä – mihin keskittyä toimenpiteissä?

Johdanto

Tämä dokumentti on artikkelisarjassaan kolmas. Sarjassa pohditaan millaisiin asioihin järjestön missäkin rahankeräyksen kypsyysvaiheessa tulisi keskittyä – miten kehittää varainhankintaa. Tämä artikkeli keskittyy keskisuuriin järjestöihin, jotka ovat lahjoitusten vastaanottamisessa jo suhteellisen pitkällä. Kuten muissakin artikkeleissa, esitetyt asiat perustuvat kirjoittajan kokemukseen ja näkemykseen ja ovat siten subjektiivisia.

Artikkelisarja julkaistaan pian myös SOSTE ry:n (Suomen sosiaali ja terveys) Järjestöoppaassa.

Leimallisia piirteitä

Tyypillisesti rahankeräyslupa on ollut voimassa jo vuosia ja rahankeräys ei ole enää uusi asia. Monia keinoja on kokeiltu – vaihtelevalla menestyksellä. Moni on kokeillut kaupallisten rekisteripalveluiden tarjoamia kohderyhmiä kampanjoissaan, mutta useat ovat näistä luopuneet, koska ainakin ensimmäisen kampanjan tulokset ovat olleet vaatimattomia. Rahankeräykseen on osoitettu henkilöresursseja mutta hieman enemmän tarvittaisiin. Yhteistyö johdon, varainhankinnan ja viestinnän välillä on tiivistä. On havahduttu, että tietämyksenhallinnan kehittämiselle on tarvetta ja vähintäänkin on harkittu rekisteriä, jossa mm. jäsenten ja vapaaehtoisten ohella kaikki muutkin kontaktit olisivat samassa paikassa. Näkökulma on kehittävä, uutta oppiva.

Keskity seuraaviin aiheisiin

1. Keskusliiton rahankeräysluvan hyödyntäminen paikallisesti

Toisinaan sekä keskusliitto että itsenäiset paikallisyhdistykset suorittavat rahankeräystä. Huonoimmassa tapauksessa kaikilla on oma keräyslupansa, erilaiset tekniset välineet ja työnkulut asian hoitamiseksi. Kaikkialla keksitään pyörää uudelleen. Tämä on huimaa voimavarojen tuhlaamista.

Mielestämme keskusliiton kannattaa tarjota rahankeräyksen metodiikka palveluna – laskuttaa siitä yhdistyksiä tai ei. Yhdistys voi liittää keskusliiton keräyslomakkeet (tyypillisesti kerta- ja kk-lahjoitus) omalle verkkosivulleen. Liiton keräyslupa on näkyvissä. Keräyskohde voi silti olla täysin paikallinen, mikä yleensä edistää lahjoitusten kertymistä paikallisyhdistyksissä. Keskusliitto tilittää kertyneet varat sovituin väliajoin ja tarjoaa lisäksi pääsyn tietojärjestelmään, jossa paikallisyhdistykset voivat tarkastella lahjoituskertymää, lahjoittajia, verrata mikä lahjoituskanava oli tehokkain jne.

2. Yhteistyö järjestöjen välillä

Sen sijaan, että kaikki tehdään ja opitaan itse, voi olla erittäin hyödyllistä tarkastella mahdollisuutta yhteistyöhön jonkin toisen järjestön kanssa. Sisarjärjestöt ovat luonnollisia valintoja mutta asiaa voinee ajatella luovemminkin: kumppani voisi olla järjestö, joka joka tapauksessa kilpailee samasta huomiosta ja rahasta. Viestinnän näkyvyyden ja vaikuttavuuden kannalta tässä voi olla avaimia onnistumiseen mutta myös resurssienkäyttö puoltaa aihetta. Yhdellä pienellä järjestöllä ei  kenties ole mahdollisuuksia viestintäammattilaisten käyttöön tai mainontaan mutta kaksi tai kolme pientä yhdessä on toinen asia.

Järjestöjen välisestä yhteistyöstä on kirjoitettu blogi, joka löytyy Tietopiirin sivulta, tämän linkin kautta.
Toinen Tietopiirin blogi käsittelee aihetta konkreettisemmin, pääaiheenaan Maanpuolustuksen tuki ry:n Nuku rauhassa -kampanja, joka oli kokonaisturvallisuuden Suomi 100 -juhlahanke. Tämän blogin löydät tästä.

3. Tietosiilot kumoon – tietämyksenhallinnan kehittämisen aika

Pääsääntöisesti järjestön kannattaa tuntea lahjoittajansa – siinä missä kaikki muutkin kontaktinsa. Tämä edellyttää suunnitelmallista lähestymistä tietämyksenhallintaan: kuinka lahjoittajien tiedot kerätään, mihin ne tallennetaan ja miten asianmukaisesti huolehditaan, että GDPR:n (tietosuoja-asetus) edellyttämiä säilytysaikavaatimuksia noudatetaan. Tähän toisin sanoen liittyy sekä teknisiä rakenteita että työnkulkujen määrittämistä. Tässä vaiheessa järjestöllä usein on erillisiä tietovarastoja ja nyt on aika tarkastella miten varastot saadaan yhdistettyä. Osa rekistereistä voi sisältää paljonkin vanhentunutta tietoa: puhdistaminen on syytä tehdä aivan ensimmäisenä. Se on myös tietosuoja-asetuksen (GDPR) velvoittava edellytys.

Lahjoittaja voi olla vain satunnainen kertalahjoittaja. Monesti lahjoittaja on muutenkin sidoksissa järjestöön: jäsenenä, vapaaehtoistyöntekijänä tai somen viestien jakajana. Jotta kohderyhmiä viestinnän toimenpiteille voi järkevästi toteuttaa, tulisi ihmisen olla järjestön kirjoissa ja kansissa vain kerran. Sen sijaan hänellä voi olla samaan aikaan useita ”rooleja”, ominaisuuksia.

Ellei järjestöllä ole itsellään osaavaa IT-joukkuetta käytössään, tässä kohdin ulkoisen ammattilaisen käyttäminen on perusteltua.

4. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten sitouttaminen – asiakkuusajattelu

Asiakkuusajattelun voi mieltää tarkoittavan ainakin seuraavia asioita:

  • Järjestön kaikki kontaktit ovat asiakkaita. On tärkeitä ja vielä tärkeämpiä
  • Lahjoittaja on asiakas – merkityksellinen järjestölle
  • Jokaisella on velvollisuus edistää järjestön tavoitteiden saavuttamista myös varainhankinnassa
  • Varainhankinta on asenne
  • Tunnetaan kontaktit ja ryhmitellään heitä
  • Puhutellaan ihmisiä ryhmäkohtaisesti heille mielekkäällä tavalla, tavoite palvella yksilöllisesti
  • Sitoudutaan käyttämään samoja tietotyön välineitä, jotta järjestön kaikki tekemät toimenpiteet löytyvät yhden luukun takaa

Kaikille kannattaa kertoa millaisia konversiotavoitteita järjestöllä kullekin ryhmälle on. Kaikkia kannattaa myös kannustaa kertomaan niistä edelleen, mahdollisuuksiensa mukaan. Tässä some osoittaa voimansa: jos järjestöllä on 10 000 seuraajaa tärkeimmässä somepalvelussaan, ei tilanne ole lainkaan hassumpi. Mutta jos tämän ohella järjestö saa 300 ihmistä jakaamaan järjestön vetoomusviestin omassa verkostossaan esim. 200 ihmiselle – jopa 60 000 silmaparia tulee sen näkemään. Järjestön lähettämän vetoomusviestin sijaan tämä viesti tulee tutulta ihmiseltä ja on ainakin periaatteessa vaikuttavampi. Näemme, että viestintä ei kuulu pelkästään järjestön viestintäammattilaisille vaan ihan kaikille.

4. Toimenpiteiden vaikuttavuuden analysointi

Jotta vaikuttavuutta voi arvioida ja havainnoida muutoksia aiempiin toimenpiteisiin, yhteistyön toimintojen välillä, dokumentaation ja tietämyksenhallinnan on oltava kunnossa. Analysointi koostuu useasta asiasta kuten lahjoittaja-analytiikasta, verkkosivuston kävijäanalytiikasta, kanavakohtaisesta seurannasta (mikä viestintäkanava oli tehokkain) ja onnistuneiden konversioiden kustannuslaskennasta. Liiketoiminnan puolella aina läsnä oleva kustannustietoisuus on nyt myös järjestön asia. Vaikuttavuuden analysoinnissa luultavasti toimintatavoissaan etevilläkin järjestöillä on petrattavaa.

Analysointi tähtää siihen, että ensi kerralla onnistutaan vielä paremmin. Toimintaympäristö kuitenkin muuttuu: julkiseen rahoitukseen tulee linjamuutoksia, syntyy uusia rahoitustapoja, ilmiöitä ja trendejä. Syinä ja seurauksina näistä, ihmisten käytöskin muuttuu. Tämän vuoksi paraskaan menneen analyysi ei pelkästään riitä seuraavien toimenpiteiden valintaan vaan järjestön ihmisten kannattaa seurata alan raportteja niin kotimaasta kuin muualta sekä pitää tarkasti silmällä miten muut toimivat.

Neljän aihetta käsittelevän artikkelin sarja

Tämän artikkelin ohessa voit lukea seuraavat julkaisut:

Rahankeräyksen aloittaminen – mihin keskittyä ellei keräyslupaa vielä ole

Keskisuuret järjestöt, joilla rahankeräys alkuvaiheessa – mihin keskittyä

Kansainvälisesti toimivat suuret järjestöt rahankerääjinä – mihin keskittyä kehittämistoimissa?

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Keskisuuret järjestöt, joilla rahankeräys alkuvaiheessa – mihin keskittyä

Tämä dokumentti on artikkelisarjassaan toinen. Sarjassa käsitellään, millaisiin asioihin missäkin keräystoiminnan kypsyysvaiheessa tulisi keskittyä. Tämän artikkelin fokus: keskisuuret järjestöt, joilla rahankeräys alkuvaiheessa. Kuten muissakin artikkeleissa, esitetyt asiat perustuvat kokemukseen ja näkemykseen ollen siten subjektiivisia.

Artikkelisarja julkaistaan pian myös SOSTE ry:n (Suomen sosiaali ja terveys) Järjestöoppaassa.

Leimallisia piirteitä

Tavallisesti tämän ryhmän järjestöillä on rahankeräyslupa ja siten mahdollisuus rahankeräyksiin. Omaehtoinen varainhankinta lahjoitusten kautta on pienimuotoista eikä mitenkään systematisoitua. Varainhankintaa suoritetaan periodimaisina pyrähdyksinä ilman nimettyjä henkilöresursseja. Järjestön funktioiden kuten viestinnän ja taloushallinnon yhteistyö varainhankinnassa on vähäistä

Kiinnitä huomiota seuraaviin aiheisiin

1. Käy kaikki uudelleen läpi

Löytyyhän lahjoita-nappi etusivulta eikä valikoiden uumenista? Entä potentiaalisimmat lahjoittajat, ollaanko edelleen samaa mieltä, että kohderyhmä on oikein hahmotettu? Lahjoituskohteet, sopivatko ne järjestön luonteeseen ja kyseiselle kohderyhmälle? Onko tarinallistaminen ja lahjoituskohteiden visualisointi edelleen juuri kuten on tarkoituksenmukaista? Entä lahjoitustoiminnan tavoitteet suhteessa käytettäviin resursseihin? Onko hankkeen aikataulutus ja vaiheistus realistinen? Tässä ketjukyselijän ohjeita, mutta kaikki todella kannattaa vielä käydä läpi terveellä tavalla kyseenalaistaen, mutta pienimpiin detaljeihin juuttumatta. On hyvä ajatus pyytää esimerkiksi sisarjärjestön ihmisiä tarkastelemaan lahjoitussuunnitelma ja -tilanne – uusin silmin voi löytyä uusia oivalluksia. Joko Facebookin varainhankintatyökalut on saatu käyttöön, ellei, nyt kannattaa pistää toimeksi.

2. Tietotyön välineet – lahjoittajatiedon systemaattinen kerääminen

Tietotekniikalla ja tietotyön välineillä voi olla merkittävä rooli rutiinitehtävien karsimisessa sekä uudenlaisten työskentelytapojen mahdollistamisessa. Esimerkkinä toimii vaikkapa verkkosivulla oleva lahjoituslomake. Se voi tuottaa sähköpostin, jonka joku järjestössä joutuu siirtämään johonkin muualle. Tieto on jo ollut digitaalista, mutta sitä on kopioitava manuaalisesti johonkin muualle. Paremmassa tapauksessa lahjoituslomakkeen tieto siirtyy suoraan tietokantaan kyseisen lahjoittajan tietoja täydentämään. Lahjoitusten kirjanpitoon merkitseminen voi olla manuaalista kohdistamista tai tietotekniikan avustamaa, automaattista tai puoliautomaattista. Myös jo käsitellyssä kiittämisessä tekniikka voi olla avuksi.

Lahjoittajien kontaktitietojen systemaattinen kerääminen on tärkeää. Edellä mainittu manuaalinen vaihe tuottaa lisätyötä ja myös tallennusvirheitä. Jos kontaktitieto on järjestön omassa järjestelmässä, kontaktien ryhmitteleminen ja lähestyminen ryhmäkohtaisesti on mahdollista. Lahjoittajasuhteen syventäminen hyvin tyypillisesti vaatii yhteydenpitoa lahjoittajaan ja tämä on mahdollista vain sikäli kun järjestö tuntee lahjoittajansa.

3. Liikennettä lahjoitussivulle

Järjestön viestinnän tavoitteena on ajaa verkkoliikennettä, eli kävijöitä, järjestön omalle lahjoitussivulle. Some on erittäin tärkeä viestinnän ja jopa lahjoitusten keräämisenkin väline, mutta some on pääasiassa markkinoinnin väline: someviestin tulisi houkutella ihminen järjestön lahjoitussivulle. Omalla verkkosivulla tapahtuu kontaktin ”kiinniotto”, tietojen tallentaminen ja lahjoituksen maksaminen. Omalla sivulla talletettu tieto on järjestön omaisuutta ja käsiteltävissä – somessa kontakti kuuluu palveluntarjoajalle, ja mahdollisuudet hyödyntää lahjoittajien tietoja esimerkiksi kohderyhmäpoiminnoissa ovat rajalliset. Jos kaksi prosenttia lahjoitussivun kävijöistä tekisi lahjoituksen, on vaivatonta päätellä, että kävijöitä on oltava paljon, jotta rahaa kertyy.

4. Toimiva verkkosivusto

Järjestön verkkosivuston tarkempaa analyysiä kannattaa harkita, myös teknisen toteutuksen kannalta. Tarkoituksenmukaiset laskeutumissivut (landing page) kampanjoille tai lahjoituskohteille ja niiden helppo löydettävyys on tärkeää. Graafinen ja viestinnällinen selkeys, jotta haluttu viesti varmasti välittyy – asiaa ei voi painottaa liikaa. Hakukoneiden kannalta sivun sisällön on parempi uudistua: hakukoneet pitävät tiheästi uudistuvista sivuista. Haluamme saada ihmisen tulemaan sivuille uudelleen: jos kävijä tietää, että kiinnostavaa aineistoa on löydettävissä, hän palaa todennäköisemmin.

Myös sähköpostiviestinnällä voi  ohjata jo lahjoituksen tehneitä ihmisiä lahjoittamaan uudelleen sekä jakamaan järjestön viestejä.

5. Lahjoittamisen donor journey

Donor Journey, tunnetaan ehkä paremmin nimellä Service Blueprint, on palveluprosessin visuaalisen kuvaamisen malli. Käyttäjän kulkema polku kuvataan vaiheittain, ja eri palveluiden liittyminen toisiinsa tulee käytännöllisellä tavalla esitetyksi.

Tietopiiri Oy:n blogi tarkastelee asiaa asiakkuusajatteluun totuttelemisen kannalta:
https://www.tietopiiri.fi/donor-journey-mapping/

Asiasta voi lukea Innokylän artikkelin:
https://innokyla.fi/fi/tyokalut/service-blueprint.

Parhaimmillaan mallintaminen toimii siten, että samanaikaisesti lahjoittajan kulkeman polun rinnalla kuvataan se, mitä järjestössä samoissa vaiheissa tapahtuu. Näin voidaan havaita pullonkauloja, aikasyöppöjä työvaiheita, mahdollisesti puuttuvia vastuutuksia tai työvälineitä. Järjestön ideaali malli on järjestökohtainen riippuen niin järjestön toiminnan luonteesta ja tavoitteista kuin myös käytettävissä olevista resursseista.

6. Työnkulut, työnjako ja toimepiteiden vuosikello

Työnkulkujen tarkastelu on luonteva jatko edellisen kohdan donor journeylle. Onko palveluketju saumaton niin lahjoittajan kuin lahjoituksen vastaanottajan, järjestön kannalta? Kuka kantaa mistäkin asiasta vastuun ja onko tehtävä ylipäätään korvamerkitty jollekulle, yksittäiselle ihmiselle tai nimetylle ryhmälle?

Jotta lahjoitustoiminnan aktiviteetit varmasti ovat osa viestinnän kokonaisuutta, on suunnitellut toimenpiteet hyvä sijoittaa aikataulutettuina markkinoinnin/viestinnän vuosikelloon. Näin toimenpiteet ja kampanjat saavat ansaitsemansa huomion ja resurssit eikä järjestö kilpaile näkyvyydestä itsensä kanssa. Tämä helpottanee myös muistamaan, että toimenpiteiden tehokkuus, vaikuttavuus tulee mitata, ja tulokset merkitä talteen. Mitä opittiin ja miten toimenpiteitä korjattiin, toimivat vertailutietona seuraavaa kierrosta varten.

7. Konversiopolut – mihin toimintaan ihmisiä halutaan ohjata

Konversio on varsinaisesti digitaalisen markkinoinnin termi, jolla tarkoitetaan, että ihminen saadaan tekemään palveluntarjoajan haluama toimenpide. Termi on vierasperäinen, mutta kompakti ja lienee siksi niin yleisesti käytetty. Konversio voi olla esimerkiksi täytetty lomake, suoritettu lahjoitus tai sivustovierailu. Yhtä hyvin voitaisiin puhua vierailijan tai lahjoittajan aktivoinnista.

Lahjoittamisen yhteydessä konversio on yleensä toimenpide, joka kertoo syvemmästä sitoutumisesta järjestöön. Konversiopolku muodostuu vaikkapa seuraavasti: satunnainen järjestön sivulla kävijä –> palaava kävijä –> kertalahjoittaja –> kuukausilahjoittaja –> järjestön suosittelija –> testamenttilahjoittaja. Järjestön kannattaa määrittää tarkoituksenmukaiset, tavoiteltavat lahjoittajapolut. On paljon mahdollista, että konversiopolku vaihtelee kohderyhmän mukaisesti. Viestinnän toimenpiteet suunnitellaan vastaamaan konversiotavoitteita. Määrän mittaaminen on oleellista: kuinka moni informaation vastaanottanut lopulta tekee kuten järjestössä halutaan. Tässä puhutaan konversioprosentista.

Konversio voi liittyä muuhunkin kuin lahjoittamiseen. Useimmat järjestöt tarvitsevat vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä. Tämä on oikein relevantti seurattava asia. Viestinviejät, some-tykkääjät, ovat toinen ryhmä. Viestinnän suunnittelu helpottuu, kun konversiotavoitteet on määritetty selvästi.

8. Lahjoittajien kiittäminen

Kiittäminen voi tuntua pieneltä asialta, mutta sillä voi olla suuri merkitys sen kannalta, lahjoittaako ihminen järjestölle uudelleen. Hyvän mielen lisäksi kiitos toimii kuittauksena siitä, että lahjoitustapahtuma on onnistunut. On järjestöjä, jotka aktiivisella päätöksellä nimenomaan eivät kiitä lahjoittajiaan – tämä heille sallittakoon. Useimmissa tapauksissa kiittämisellä on myönteinen vaikutus. Tulisi siis suunnitella, miten mahdollisimman monia lahjoittajia voidaan kiittää.

Tärkein asia on lahjoittajien tunteminen. Tilisiirtolahjoitus ja myös maksuoperaattorin kautta saapunut lahjoitus jättää lahjoittajan anonyymiksi: tilin ja nimen perusteella ei ole mahdollista ottaa lahjoittajaan yhteyttä – kiittämisen ohella kertoa, mitä varoilla on saatu aikaan. Sama asia koskee mobiilimaksamisella tehtyjä lahjoituksia; lahjoittajan identiteetti ei selviä. Lahjoituslomake, johon järjestö houkuttelee lahjoittajia täyttämään tietonsa, on keskeisessä roolissa.

Kiittäminen voi tapahtua esimerkiksi sähköpostilla, tekstiviestillä, kirjeitse tai soittamalla. Monet käyttävät soittamista, kun lahjoitus on ollut tavanomaista suurempi tai kun lahjoittaja on määritetty erityisen tärkeäksi.

9. Lahjoittajasta huolehtimisen prosessi – kuusi askelta

Siitä huolimatta, että tämän kappaleen aiheista osa on jo tullut mainituksi, ansaitsee lahjoittamisen kuusi askelta oman tilansa. Näin siksi, että kyseessä on asiakkuudenhallinnan perustavanlaatuinen metodi, jossa vaiheet seuraavat toistaan – tämän tulee toimia ketjussa.

9.1. Muodosta kontakti

Käytä useita kanavia tuodaksesi kävijöitä sivustollesi. Houkuttele sisällöllä. Kannusta potentiaalinen lahjoittaja antamaan tietonsa. Tee se helpoksi.

9.2 Kuuntele

Mitä juuri kyseinen ihminen osaa, miten hän on valmis osallistumaan ja mitä hän toivoo järjestöltä. Anna hänen kertoa itse. Huolehdi, että tieto tallentuu kontaktin tiedon yhteyteen.

9.3. Viesti kohdennetusti

Kerro juuri hänen kiinnostuksensa kohteista – haluttuja kanavia pitkin.

9.4. Pyydä

Pyydä konkreettisesti osaamista, aikaa tai lahjoitusta.

9.5. Kiitä

Huomioi lahjoitus – lahjoitussumman mukaisesti.

9.6. Hoida

Pidä lahjoittajasi tyytyväisinä ja konvertoi arvokkaista vielä arvokkaampia.

Neljän aihetta käsittelevän artikkelin sarja

Tämän artikkelin ohessa voit lukea seuraavat julkaisut:

Rahankeräyksen aloittaminen – mihin keskittyä ellei keräyslupaa vielä ole

Keskisuuret järjestöt, jotka jo edistyneitä rahankerääjiä – mihin keskittyä toimenpiteissä?

Kansainvälisesti toimivat suuret järjestöt rahankerääjinä – mihin keskittyä kehittämistoimissa?

 

 

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi