Tag Archive for: lahjoitukset

Uusi rahankeräyslaki voimassa 1.3. – keräysluvan jaksottumisen ongelmat

Uusi rahankeräyslaki astui voimaan sunnuntaina 1.3.2020. Vanhan ja uuden lain eroista on ollut selkeää informaatiota tarjolla, mekin olemme julkaisseet blogin aiheesta. Mutta luvan jaksottuessa hankalasti, kas siinä pulma. Vai onko sittenkään?

Jos vanha lupa katkolla ennen keräyssesonkia, pääsiäistä

Erityisesti paikallisella keräysluvalla toimineilla järjestöillä on intressi päästä uuden lain piiriin mahdollisimman pian. Kuinka kannattaa toimia, kun vanhan lain mukainen keräyslupa on voimassa mutta uusi rahankeräyslaki tarjoaisi laajempia keräysmahdollisuuksia vähemmällä paperityöllä. Tai kun lupa on umpeutumassa hankalasti ennen keräyssesonkia.

Kovin mieluisaa olisi ollut tutustua uusiin hakulomakkeisiin jo ennakolta: valmistelumahdollisuuden ansiosta eivät sitten kaikkien hakemukset tulisi kerralla käsiteltäväksi. Vaan taitavat nyt tulla.

Rahankeräyslupahakemus löytyy täältä ja hakemuksen täyttämisohje tämän linkin takaa.

Uutta lupaa voi hakea vaikka vanha on voimassa

Uuden lain mukaista toistaiseksi voimassaolevaa lupaa voi hakea, vaikka entinen poliisihallinnon myöntämä lupa onkin voimassa. Mainitkaa Poliisihallitukselle lupahakemuksen yhteydessä, että haluatte perua jo voimassa olevan luvan. Etusija käsittelyjonossa on niillä, joilla lupaa ei vielä ole. Jos nykyinen lupa on voimassa vielä pitkään, ei uutta lupaa kannata odottaa kovin pian. Nykyistä lupaa voi muuttaa ja pelisäännöt löytyvät vanhasta lainsäädännöstä. Vanhan luvan peruuttaminen uuden tieltä on maksuton toimenpide.

Keräätte nyt paikallisella luvalla ja haluatte uuden luvan Poliisihallituksesta

Paikallisiin, poliisilaitoksen myöntämiin lupiin pätee sama sääntö. Uutta lupaa voi hakea Poliisihallitukselta, vaikka paikallinen keräyslupa onkin voimassa. Vanhan luvan peruutusta haetaan samalta poliisilaitokselta, joka on luvan myöntänyt. Lomaketta tätä varten ei ole tullut vastaan, menettely lienee vapaamuotoinen kunhan asiakirjasta käy ilmi oleelliset järjestön tiedot. Peruuttaminen tulee tehdä arpajaishallinnon sanamuotoa lainaten ”viimeistään silloin, kun uusi lupa on myönnetty.” Käytännössä tämä on ainut järkevä vaihtoehto: poliisilaitosten ja Poliisihallituksen päätökset syntyvät omissa aikatauluissaan ja huonolla tuurilla vanha lupa tulisi katkaistuksi ennen uuden alkamista.

Itsekin järjestötyössä, jossa luvan taitekohda käsissä

Teen itse vapaaehtoistyötä järjestössä, jonka paikallinen keräyslupa umpeutuu maaliskuun lopulla. Pääsiäisenä ehdottomasti haluamme olla valmiita keräämään myös valtakunnallisesti. lmoitamme muutoinkin valtakunnallisessa printissä, olisi sääli ettei järjestön lahjoitussivun osoitetta saisi tuoda esille. Toimitamme siis keräyslupahakemuksen Poliisihallitukselle lähimpinä päivinä. Mutta ehdimmekö saada luvan ennen pääsiäistä…

Jos lupa viipyy, pienkeräys toimii osittaisena ratkaisuna

Yllä kuvatussa tilanteesssa pienkeräys on olemassa vaihtoehtona mutta siinä on oma rajoitteensa. Pienkeräyksen saa järjestää kahdesti vuodessa keräyksen keston ollessa korkeintaan kolme kuukautta. Maantieteellisesti sekään ei rajaudu tiettyyn poliisipiiriin vaan raamina on max 10 000 €:n keräyssumma kerrallaan. Kuten varsinainen keräyslupa, myös pienkeräyslupa on voimassa toistaiseksi. Ilmoitus paikalliselle poliisilaitokselle tulee tehdä viimeistään viisi päivää ennen keräyksen aloittamista. Poliisi lupaa toimittaa pienkeräysluvan viiden (arki)päivän kuluessa. Ripeää toimintaa!

Toisin sanoen, ellei uudesta keräysluvasta kuulu mitään ma 30.3. mennessä, on silloin viimeinen mahdollisuus tehdä ilmoitus pienkeräyksestä. Kiirastorstai on 9.4. ja tuohon väliin jää luvattu viiden arkipäivän käsittelyaika pienellä lisäpuskurilla varustettuna.

Mutta jos järjestössämme kohtaamme positiivisen ongelman ja pääsiäiskeräys tuottaa hyvin, pitääkö jonkun vahtia pankkitiliä aamuyöllä siltä varalta, että kymppitonni menee rikki. Tai jos toisesta pankkiryhmästä iso lahjoitus onkin vasta vuorokauden matkallaan. Laki on liberaalin tuntuinen ja byrokratiaa karsiva, ehkei tässäkään mennä äärimmäisyyksiin.

Vielä joitain asioita jää vaille vastausta mutta päivitämme julkaisua sitä mukaa kun tiedämme lisää. Stay tuned.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, jutellaan

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Järjestödigikartoitus 2019 – yllättäviä tuloksia joukossa

Tieken, ViestintäPirittan ja Avoinen toteuttama Järjestödigikartoitus 2019 ilmestyi joulukuussa. 479 suomalaisia järjestöjä edustanutta ihmistä vastasi ja tuloksissa on ennakoituja asioita mutta myös reippaita yllätyksiä. Poimin mielestäni kaikkein keskeisimmät tähän postaukseen. Dokumentti on selkeästi laadittu ja releventteja asioita kuvaava, vahva suositus koko dokumentin lukemiselle. Löydät raportin täältä.

Facebook dominoi, uusia keinoja nihkeästi käyttöön

Kuten odottaa saattoi, Facebook on omilla lukemillaan mitä somepresenssiin tulee. Instagram, Twitter ja Youtube seuraavat mutta selkeän hajuraon päässä. Uutena mukaan on tullut LinkedIn mutta sen rooli ainakin toistaiseksi on marginaalinen. Sähköisessä viestinnässä WhatsApp on noussut nopeasti kärkipaikoille. Uusia somepalveluita suomalaiset järjestöt vaikuttavat ottavan käyttöön hyvin harkitsevasti, jopa nihkeästi. Jos jokin otetaan, todennäköisesti se on Instagram tai Twitter.

Rekisteriohjelmisto valtaosalla mutta hyödyntäminen ei kovin tehokasta

67 % järjestöistä ilmoittaa käyttävänsä rekisteriohjelmistoa ja vaikuttaisi siltä, että rekisterin ja vähintäänkin jäsensivuston kytkeminen yhteen alkaa olla arkea. Tämän ansiosta sivustolle täytetty lomaketieto menee kyseisen jäsenen tietoihin, tietokantaan.  Tokihan olisi syytä, että muukin jäseneen tai muuhun järjestön tallentamaan kontaktiin liittyvä informaatio löytäisi ohjelmistossa paikkansa ilman mekaanisia työvaiheita. 44 % kertoo, että omien tietojen päivittäminen on mahdollista verkon kautta. Yli puolet toisin sanoen lähettää lomakkeen kautta sähköpostin, jonka joku järjestössä kirjaa ylös. Tässä tyypillisesti palaa aikaa.

Vain 4 % tutkimuksen järjestöistä ottaa vastaan kuukausilahjoituksia!

Tutkimusaiheistossa vain 14 % järjestöistä ilmoitti ottavansa vastaan lahjoituksia. Määrä tuntuu omalaatuisen pieneltä. Asia muuttunee pian, sillä maaliskuun alusta voimaan astuva uusi rahankeräyslaki helpottaa lahjoitusten keräämistä merkittävästi. Pienkeräyksen (max. 10 000 €) saa toteuttaa ilmoitusmenettelyllä paikalliselle poliisilaitokselle. Uudesta rahankeräyslaista olemme bloganneet kahteenkin kertaan, tuorein julkaisu löytyy täältä.

Mahdollisuus ottaa vastaan kuukausilahjoituksia olisi tutkimuksen mukaan vain 4 %:lla! Tämä hämmentää. Kuukausilahjoitus kerryttää järjestölle poikkeuksetta enemmän kuin kertalahjoitus ja on lähes budjetoitavaa rahavirtaa. Kuukausilahjoittaja on tavoittelemisen arvoinen kultakimpale mutta miksi heitä ei juurikaan tavoitella? Käsittääkseni Ruotsissa kuukausilahjoitusten osuus koko lahjoitusmäärästä on Suomea reilusti suurempi. Lahjoittamiskulttuuri eroaa mutta ei kokonaan selitä asiaa, on siis syytä katsoa peiliin.

Ja peili kertoo, että vain 6 % (voisiko tämä olla virhe?!) kerää lahjoittajien tiedot lahjoittajarekisteriin! Tämä oli murheellista luettavaa. Datan hyödyntämisestä ja tiedolla johtamisesta on tällä taustalla tarpeetonta puhua.

Valistunut arvaus miksi kuukausilahjoitus on harvojen herkkua

Kuukausilahjoittajuuteen yleensä kasvetaan kertalahjoitusten kautta. Asiaa siis tulisi aktiivisesti ehdottaa mutta harmillisen moni järjestö edelleen tyytyy siihen, että lahjoittajat jäävät käytännössä anonyymeiksi: heistä tiedetään nimi ja pankkitilin numero. Tutkimus siis väittää, että vain 6 % tallentaisi lahjoittajan tiedot. Anonyymi lahjoittaminen pitää olla mahdollinen mutta silti, tätä ei jaksa käsittää.

Nimen ja pankkitilin perusteella ei voi kiittää lahjoituksesta, ei liioin viestiä mitä lahjoitusvaroilla on saatu aikaan tai ehdottaa useamman kerran kertalahjoittaneelle ryhtymistä kuukausilahjoittajaksi. Tuntemattomattomuus tekee mahdottomaksi verrata viestintäkanavien toimivuutta, lahjoitusten alueellista tai kampanjaan liittyvää tehoa. Ammutaan haulikolla ilmaan ja jossain jokin ropisee. Tässä kohtaa bisneksen ja järjestön käytännöt eroavat surullisen paljon toisistaan. Vaikka niin ei olisi tarpeen olla.

Rekisterin yhteys kirjanpitoon – tutkimuksessa ei kysytty?

Kartoituksessa ei oteta kantaa miten usein kirjanpito ja reskontra on yhdistetty rekisteriohjelmistoon. Asia liittyy sekä lahjoittajan tunnistamiseen, minkä peruste edellä varmaan kävi selväksi, mutta myös manuaalisen työn välttämiseen. Tutkimuksen mukaan digitaalisten käytäntöjen tiellä suurin este on henkilöresurssien niukkuus.

Kun järjestön verkkosivun lisäksi kirjanpitojärjestelmästä on yhteys rekisterijärjestelmään, alkaa syntyä huomattavaa työajan säästöä. Lahjoitus tiliöityy täysin automaattisesti tai hyväksynnän jälkeen siten, että sekä lahjoituskohde että lahjoittaja ovat selvillä. Jos lahjoittaja on liikkeellä ensimmäistä kertaa, kykenee tehtäviensä tasalla oleva järjestelmä perustamaan rekisterijärjestelmään uuden kontaktin. Tämä on reitti läpinäkyvyyteen, raportoitavuuteen ja toiminnan kehittämiseen. Avaamme asiaa tarkemmin kun otatte yhteyksiä.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, jutellaan

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

 

Ikääntymisen tsunami – miten järjestö voi valmistautua

Ikääntymisen tsunami, kuten mm HS ja Yle tammikuussa uutisoivat, tulee iskemään rajusti kuntien mutta myös järjestöjen toimintaympäristöön. Paradoksaalisesti kaikki voi toistaiseksi sujua hyvin, jopa hämmentävän hyvin – mutta pudotus tulee olemaan sitä hurjempi.

Rahaakin tulee mukavasti, niin mikäpäs tässä

Moni järjestö saa toistaiseksi nauttia perinteisestä järjestön toimintaan osallistumisesta, mikä tarkoittaa jäsenyyteen sitoutumista pitkällä jänteellä. Tämä on merkinnyt jatkuvuutta ja ennustettavuutta jäsenmaksutuloissa ja vapaaehtoisten saatavuudessa. Monesti jäsenistön keski-ikä on jo kunnioitettava ja edelleen nousussa – nuorten ihmisten kynnys jäsenyyteen on jostain syystä korkea.

Ikärakenteesta johtuen väkeä poistuu ja testamenttilahjoitusten potentiaali on huomattava. Myös STEAn avustuspolitiikkassa ei ole hetkeen tapahtunut radikaaleja muutoksia – vielä. Rahaa voi tulla oikein mukavasti ja asiat rullaavat tuttuja kaavoja noudatellen. Mutta kuten eräs asiakkaamme puki tämän sanoiksi: ”Illan varjo lähestyy nopeasti”.

Kun aalto osuu rantaan

Kunta ottanee siipeensä vielä järjestöäkin nopeammin. Muutos tarkoittaa sitä, että monen kunnan mahdollisuudet suoriutua velvoitteistaan muuttuvat olemattomiksi. On vaikea ajatella, että kuolevassa kunnassa toimiva järjestö tai järjestön paikallisyhdistys voisi menestyä kuten ennenkin. Suurten ikäluokkien väistyessä järjestö menettää aktiivilahjoittajia ja toiminnan sitoutuneita ylläpitäjiä. Ellei uutta ikäluokkaa ole astumassa remmiin, on yhtälön lopputulos karulla tavalla selvillä. En varsinainen tuomiopäivän pasuuna halua olla, mutta onhan syntyvyyden romahtaminen vielä oma lukunsa tässä saagassa – olkoonkin, että sen vaikutukset näkyvät vasta paljon myöhemmin.

Miten järjestö voi varautua jäsenistön ikääntymiseen?

Tiivistäen: järjestön on syytä tuntea vaikutuspiirisssään olevat ihmiset ja viestiä heille kohdennetusti, jotta kunkin järjestön konversiotavoitteet olisivat mahdollisia. Konversiolla tarkoitetaan esimerkiksi satunnaisen tapahtumakävijän muuntumista järjestön sitoutuneeksi suosittelijaksi tai vapaaehtoistyöntekijäksi. Rahoitukseen liittyvä konversiopolku on vaikkapa kertalahjoittajan ryhtyminen kuukausilahjoittajaksi. Järjestö voi ohjata kontaktejaan haluttuja konversioita kohti mutta se edellyttää systemaattista tietämyksenhallintaa, liike-elämän puolelta tuttua asiakkuudenhallinnan hyödyntämistä. Järjestössä asiakkuudenhallinnan päätavoite on mielestäni järjestön kontaktin palveleminen.

Kontaktit pitää tuntea – mutta miten?

Järjestöllä on monta syytä kerätä kontaktitietoja myös löyhemmin järjestöön sidoksissa olevilta ihmisiltä. Huomaan, että käsiä nousi heti: GDPR ei ole este, uskokaa pois. Vaikuttaminen niihin, jotka jo järjestön tuntevat ja sitä symppaavat, on ratkaisevasti helpompaa kuin ventovieraan ihmisen ”väräyttäminen”. Kontaktipoolin kerääminen on perusteltua niin vapaaehtoisten hallinnan kuin varainhankinnankin kannalta. Aiempi blogi toppuuttelee ostamasta rekisteripalveluista kylmiä kontakteja.

Joskus vielä näkee, kun kontaktipotentiaalia haaskataan. Tapahtumakävijät kirjoittavat nimensä paperille ja siinä se. Mieluummin pyytäisimme kävijöitä täyttämään tietonsa verkkolomakkeen kautta, etukäteen tai tapahtumapaikalla ja vastineeksi kävijä saisi ainakin tapahtuman materiaalin sähköisenä. Samalla voi aina kysyä muita kiinnostuksen kohteita. Niistä lomakkeista kannattaa muistaa, että tiedon pitäisi mennä nätisti tietokantaan saakka eikä aiheuttaa sähköpostiin uutta digitointitehtävää.

Ensisijainen tapa kohtaamispiste tietojen keräämiseksi on järjestön oma verkkosivusto, johon kävijäliikennettä ohjataan kaikista käytetyistä viestintäkanavista. Siellä oleva kontaktienhallinnan lomake on kustannustehokas ja varmistaa sen, että tiedot tulevat talteen sekä ovat ja pysyvät omassa hallinnassa.

Muodosta kontakti – kuuntele – viesti kohdennetusti – pyydä – kiitä – hoida

Otsikko esittää kompressina asiakkuudenhallinnan ytimen. Järjestön motiivit ja metodit eroavat liiketoiminnan vastaavista mutta ainakin yksi asia on varmaa: tärkeintä ja arvokkainta tietoa on informaatio järjestössä ja sen vaikutuspiirissä olevista ihmisistä.

Harkitulla tietämyksenhallinnan prosessilla varmistetaan tulevaa ja rakennetaan uutta. Sitouttaminen ja omien kontaktien palveleminen, mutta myös GDPR edellyttää, että tiedot ovat hallinnassa ja ajan tasalla. Tietotekniikkaa luonnollisesti tarvitaan mutta kerta vielä alleviivaten: tekniikka on mahdollistajan roolissa työskentelytapojen kehittämiselle. Ei yhtään enempää.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, jutellaan

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Tekstiviesti järjestön työvälineenä – osa 2

Kirjoitin aivan hiljattain blogin tekstiviestin käytettävyydestä järjestön työvälineenä – löydät ensimmäisen osan täältä.
Jatko-osassa tuodaan esille muutamia oleellisia tarkennuksia ja käytännön esimerkkejä. Ovatko ne oikeaan osuvia, kertokaapa te, hyvät lukijat. Olemme kiitollisia jos saamme aikaan ajatuksia ja keskustelua – myös kriittistä.

Tekstiviesti + rekisterijärjestelmä = tehokas ja taloudellinen työväline

Jos lahjoitus kulkee tekstiviestin avulla, on se lahjoittajalle helppoa mutta järjestölle suhteellisen kallista. Tästähän jo oli puhetta. Parhaiten tekstiviesti taipuu työvälineeksi, kun järjestö on viestin lähettäjä. Tokihan se tarvitsee tuekseen tietojärjestelmän, jossa viestiominaisuudet on kytketty kontaktirekisteriin. Kerran vielä, meidän näkemyksemme mukaan rekisterissä tulisi olla kaikki järjestön vaikutuspiirissä olevat ihmiset ja organisaatiot, eivät pelkästään jäsenet.

Käytännön esimerkkejä tekstiviestin tehokäytöstä

Seuraavassa esimerkkejä asiakkaidemme elävästä arjesta. Jos innostuksen kipinä syttyy ja huomaat, että toistaiseksi ette vielä ole ottaneet näitä tapoja käyttöön, vaikka ne ovat valmiina odottamassa, ota yhteyttä niin autetaan. Ja ainahan voit lähettää vaikka…tekstiviestin.

Lahjoituksista kiittäminen

Kiittäminen lienee yksi parhaista tekstiviestin hyödyntämistavoista. Riippuen asiakkaasta, kiittäminen lahjoituksesta lähtee automatisoidusti joko heti lahjoitustapahtuman jälkeen tai sitten, kun suoritus näkyy tilitapahtumissa. Kenenkään ei tarvitse tarkistaa suorituksia, kone osaa sen tehdä ja lähettää viestin kun on sen aika. Asiakkaamme itse laativat viestin sisällön ja määrittävät kenen sähköpostiosoitteella se lähetetään. Viesti ei näytä koneen tuottamalta. Ken ei usko, vastaa viestiin ja havaitsee, että vastausviesti meni juuri sille ihmiselle, jonka nimissä viesti oli tullut.

Yhteystietojen tarkistaminen ja täydentäminen

Moni tuskailee vanhentuneiden yhteystietojen kanssa. Tietojen päivittäminen tekstiviestiä käyttäen on aihe, jossa järjestö voi säästää huimasti kustannuksia. Eräällä asiakkaallamme oli suuri määrä kontaktiensa puhelinnumeroita mutta ei oikeastaan mitään muuta. Ainakaan sellaista, joka olisi ajan tasalla. He lähettivät personoituina tekstiviesteinä pyynnön täydentää yhteystietonsa. Viestissä oli klikattava linkki, josta vastaanottajat pääsivät suoraan päivittämään tietonsa ja puhelinnumero, johon he saattoivat soittaa. Aika moni tietojen tarkistamisensa lisäksi soitti ja järjestön suhde näihin ihmisiin syveni. Kertyipä myös lahjoitusvaroja, vaikkei se viestien lähettämisen tavoite ollutkaan. Kustannuksia per lähetetty viesti syntyi muutama sentti. Ja kannattaa muistaa sekin, että useimmat ihmiset tekivät tietojen päivittämisen ihan itse.

Kun tarvitsee tiedottaa nopeasti, tekstiviesti on oikea valinta

Tilaisuuden alkamisen ajankohta muuttui, koska esiintyjän lento on peruttu. Jos lähetät asiasta sähköpostin, aika moni on kiskomassa ripaa etuajassa. Jos ilmoitat muutoksesta verkkosivulla, on ripa varmuudella irti joukkovoiman ansiosta. Tekstiviestillä todennäköisesti saat tiedon perille ennen kallista oviremonttia.

Yksi vapaaehtoistyöntekijä illan tapahtumasta puuttuu. Ja nyt tuo yhden puuttuminen aiheuttaa isosti ongelmia. Ovi jäänee ehjäksi mutta tapahtumapaikalla ongelmia on sitäkin enemmän. Minkä viestivälineen valitset? Olikohan tarpeeksi ohjaileva kysymys.

Teknisessä mielessä tekstiviesti on kevyt kuin höyhen: ei tarvita kummoista datakaapelia, että suuri määrä viestejä saadaan toimitettua perille. Sähköpostiin verrattuna se muutama sentti tulee maksettavaa mutta kannattaa laskeskella myös ”ripojen” kustannuksia.

 

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, jutellaan

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

 

 

Vanhojen tapojen kyseenalaistaminen, osa 2, lahjoittajien kiittäminen

Vanhojen tapojen kyseenalaistaminen, osa 2, lahjoittajien kiittäminen

Kuten jo saman blogisarjan ensimmäisessä julkaisussa Vanhojen tapojen kyseenalaistaminen, osa 1 kirjoitin, ”näin on aina tehty” -metodiikka osaa olla viheliäinen jarru järjestön toiminnan kehittämiselle. Ensimmäisessä blogissa jakamattoman huomion sai yhdistyksen kontaktien näkyminen toisen yhdistyksen kontakteille. Nyt tapetilla on lahjoittajien kiittäminen tai oikeastaan sen puuttuminen. Kuten aiemminkin, palaute on erittäin tervetullutta.

Toisinaan lahjoittajia nimenomaan ei haluta kiittää

Olen tavannut järjestöjä, joiden ”kiittämättömyys” on tietoinen valinta. Ensin hämmennyin mutta ymmärsin perusteet. Se, että ei huomioida viestii, että lahjoituksiin suhtaudutaan hyvin diskreetisti. Lahjoittajia kunnioitetaan ja lahjoittajan yksityisyyttä arvostetaan yli kaiken. Näissä tapauksissa ymmärtääkseni ei haluta, että lahjoituksen vuoksi joku joutuisi käyttämään työaikaansa siksi, että ihminen on tehnyt järjestön kohteeseen lahjoituksen. Arvaten pahinta tässä olisi, että lahjoittaja yllättäen saisi jonkin tavaralahjan vastineeksi lahjoituksestaan. En itsekään halua, että minun lahjoittamaani rahaa käytetään siihen, että siitä osa palautetaan – vieläpä muodossa, jossa se luultavimmin on hyödytön. Mutta väitän, että ehdottomasti useimmat ihmiset eivät pahastu huomaavaisesta kiitoksesta vaikka se toimintatapana lahjoittajan kannalta olisikin uusi.

Meille suomalaisille sopii se, että ylenpalttinen ylisanaisuus jätetään käyttämättä. Kohtelias kiitos meille tavallisesti riittää kertomaan, että vastaanottaja arvostaa elettämme. Kyse on siis viestinnällinen: muotoillaan kiitos siten, että se on käyttötarkoitukseen nähden mittakaavassa ja sopivassa määrin henkilökohtainen.

Lahjoittajien kiittäminen voi olla kuittaus lahjoituksen onnistumisesta

Olemme havainneet, että ikäihmiset toisinaan tuntevat epävarmuutta tekivätkö he lahjoittamisen oikein, menikö raha sinne minne oli tarkoitus. Tämän epävarmuuden hälventämiseen sopivasti muotoiltu kiitosviesti istuu paremmin kuin hyvin: ”Kiitos Lauri Lahjoittaja suorituksestasi, lahjoituksesi on saapunut.” Järjestö kuittaa, että kaikki meni oikein ja saa samalla tilaisuuden kiittää.

Kiittäminen toimii dialogin alkuna

TietoPiirin TP Fons -järjestelmässä kiitos lähtee koneen automaattisesti lähettämänä mutta vastaanottajan personoiden ja ennalta laaditun viestin kera. Lisäksi koneen viesti tulee sähköpostiosoitteesta, sen henkilön nimissä, jolta kiitos muutoinkin tulisi. Koska viesti ei näytä koneen lähettämältä, lahjoittaja usein vastaa viestiin. Tämä vastaus menee juuri sille ihmiselle, jonka nimissä kiitos on lähtenyt. Ellei sähköpostitulva ole infernaalinen, tämä on hyvä tapa aloittaa dialogi ihmisen sitouttamiseksi järjestöön yhä tiiviimmin.

Ennakkotietoa miten blogisarja jatkuu

Näin kahden julkaistun vanhoja tapoja haastavan blogin perään on tulossa neljä postausta syksyn kuluessa. Palautteen perusteella aihioita voidaan lisätä ja muuttaa mutta suunnitteilla olevat aiheet löydät täältä.


Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, kerron lisää

 

 

 

 

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Kurkistus tuleviin ja pikakertaus jo julkaistuihin blogeihin

Pirteää syyskauden aloitusta toivotamme! Katsotaan tulevaa, mitä blogipostauksia tänne on tarkoitus tuottaa. Mutta otetaan samalla pikakertaus keskustelua aikaansaaneista, jo julkaistuista postauksista. Aiheet ovat edelleen hyvin ajankohtaisia.

Syksyllä kirjoitamme blogeissa ainakin seuraavista aiheista

Vanhojen tapojen kyseenalaistaminen on jo aloitettu blogisarja ja se saa jatkoa. Ensimmäisenä julkaistu juttu käsitteli paikallisyhdistyksen kontaktien näkyvyyttä – tai paremminkin näkymättömyyttä. Miksi kontaktit eivät saisi näkyä toisessa yhdistyksessä?

Sarjan toinen postaus tulee pohtimaan lahjoittajien kiittämistä. Joissain järjestöissä on aktiivisesti päätetty, että lahjoittajia ei kiitetä ja perusteena on lahjoittajien anonymiteetin kunnioittaminen, halu toimia diskreetisti. Motiivi on ymmärrettävä mutta kannattaisiko kiittäminen silti, voisiko sen tehdä siten, ettei lahjoittaja kiusaannu.

Kolmas osa ihmettelee ääneen tyypillistä uutiskirjekäytäntöä, jossa sama sisältö toimitetaan kaikille. Näin siitä huolimatta, että usein sisältö ja vastaanottajan intressit eivät kohtaa. Henkilökohtaiseen räätälöintiin tiedottamisessa ei ole aikaa mutta löytyisikö silti keinoja, jolla uutiskirjeen osuvuutta, kiinnostavuutta ja avausprosenttia saataisiin kohennettua.

Blogisarjan neljäs on saanut inspiraatiota Tolkienin tarinoista ja on kirjoittajan suosikki jo nyt. Järjestöjen yhteistyön puute ja Iso Paha Susi kertoo järjestöjen yksinäisestä puurtamisesta ja millaisia vaaroja siihen liittyy aikana, jolloin kaikkien pitää kilpailla näkyvyydestä, ihmisten osallistumisesta ja tietenkin rahasta.

Viidennessä tarinassa ollaan lahjoittamisen äärellä ja kannustetaan miettimään lahjoittamista rahalahjoituksia laveampana asiana. Järjestön tavoite ja strategia määrittää onko tärkein järjestölle vastikkeetta annettava asia rahaa vai jotain aivan muuta kuten oman ammatillisen verkoston tarjoamista käytettäväksi. Usein tämä onneksi on oivallettu mutta myös järjestön verkkopalvelun tulee olla tehtäviensä tasalla, jotta hyvä aikomus voi muuntua konkretiaksi.

Kuudes osa saattaa olla viimeinen. Näillä näkymin se käsittelee järjestön toiminnassa olevien ihmisten osallistumisen tavan kehittämistä. Millaisia polkuja on näkyvissä, jotta ”hang-around” -ihminen voi muuntua järjestön aktiiviseksi suosittelijaksi.

Kun löydätte teeman, kertokaa!

Yllä on kuusi teemaa mutta piintyneitä muutettavissa olevia ja muuttamisen arvoisia tapoja on taatusti enemmän kuin mitä meille on tullut mieleen. Otamme kiitollisena vastaan ajatuksia kokonaan uusista aiheista sekä yllä mainittujen aiheiden näkökulmien tarkentamisesta. Kirjoita, soita tai tule käymään!

Ainakin näitä blogipostauksia kannattaisi vilkaista uudelleen

Uusi rahankeräyslaki astuu voimaan maaliskuusssa 2020. Sen soveltamiseen liittyy vielä monia kysymyksiä, mutta seuraamme kehitystä silmä tarkkana. Mitä tiedämme asiasta nyt, sen voit lukea tästä.

Varainhankinnan merkitys järjestöille joka tapauksessa korostuu. Siksi jatkamme varainhankinnan 6 askeleen (katso video) prosessin kehittämistä. Tässä teidän palaute ja toiveet ovat avain.

Olemme kirjoittaneet paikallistuntemuksesta järjestön voimavarana:

koskien osassa 1 tiedon hajauttamista ja itsepalvelua, osassa 2 järjestön lähettiläitä

Analysoimme lahjoittamisen kustannuksia blogissa:
Tekstiviesti on kätevä, muttei halpa tapa lahjoittaa

Raportoimme tietosuoja-asetuksen tulkinnoista:
GDPR-sanktioita langetettu ympäri Eurooppaa

Näillä pääsee hyvään moodiin mutta myös aiemmat jutut kestävät edelleen tarkastelua: teemat on valittu siten, että ne eivät ihan helpolla vanhene.

Lukemisen iloa, palautteesta jo etukäteen kiitollisena! 

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

 

 

 

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Uusi rahankeräyslaki hyväksytty eduskunnassa

Huhu uuden rahankeräyslain käsittelyn viivästymisestä oli onneksi vain huhu. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen ja uusi rahankeräyslaki astuu voimaan syksyllä. Laki helpottaa järjestöjen arkea monin tavoin.

Kerättävä rahamäärä vaikuttaa lupatyyppiin, ei enää se missä kerätään

Jos olemme ymmärtäneet oikein, uuden lain mukainen rahankeräyslupa on maantieteellisesti kuin nykyisen lain valtakunnallinen lupa eli voimassa koko Suomessa pois lukien Ahvenanmaan maakunta. Kuka asian tietää varmuudella, voisi kernaasti kommentoimalla joko vahvistaa tai korjata asian. Jos tulkintamme on oikea, tämä on myös erittäin tervetullut uudistus ja helpottaa lahjoituskampanjoinnin toteuttamista huomattavasti.

Pienkeräyslupa ilmoitusmenettelyllä

Varsinaisen keräysluvan ohella uudessa laissa on pienkeräyslupa. Kyseessä on hyvin kevyen menettelyn lupa ja sen piirissä on mahdollista kerätä enintään 10 000 € kolmen kuukauden aikana, kahdesti vuodesssa. Aika monelle toimijalle pienkeräyslupa riittää ja ainakin sillä pääsee nopeasti alkuun. Paikallispoliisin on käsiteltävä hakemus viiden vuorokauden kuluessa. Keräämisen voi aloittaa saatuaan keräysnumeron poliisilta ja tilitystapakin poikkeaa: tilitysvelvollisuus on pyydettäessä.

Luvan määräaikaisuus poistuu

Nykyisin lupa, niin valtakunnallinen kuin paikallinen, myönnetään ensi kertaa keräyslupaa hakevalle vain vuodeksi. Uudessa laissa määräaikaisuus poistuu kokonaan ja lupa on voimassa toistaiseksi. Tilitysvelvollisuus toki jatkaa vuosittaisena velvollisuutena.

Seurakunnille helpotuksia

Seurakuntatyö katsotaan jatkossa kokonaisuudessaan yleishyödylliseksi  ja siihen kuuluvat myös pastorin palkka ja hallintokulut. Yleishyödyllisyyden tulkintavaikeudet ja keskenään poikkeavat linjaukset siis jäävät historiaan. Yhdistysmuotoiset seurakunnat kuten helluntaiseurakunnat tai muut vapaiden suuntien seurakunnat saavat kerätä kolehtia ilman rahankeräyslain mukaista rahankeräyslupaa.

Omakohtaistakin kokemusta on – käytäntö on ollut työllistävä

Olen tiiviisti mukana erään järjestön toiminnassa ja sain tehtäväkseni laatia järjestön rahankeräyslupahakemuksen. Haemme paikallista lupaa vanhan lain puitteissa eli hakemus käsitellään Helsingin poliisilaitoksella. Täytyy sanoa, että hakemus ei ihan noin vaan kirjoittamalla synny vaan oikeasti täytyy miettiä miten rahankeräystä aiotaan suorittaa. Keräys- ja käyttösuunnitelmassa saa arvailla eri keräystapojen odotettuja tuloja ja kustannuksia ja aivan erityisesti on varauduttava selvittämään miten luvan paikallisuuden toteutumisesta huolehditaan. Toisin sanoen siitä, että pyytäminen ja kerääminen tapahtuu vain Helsingissä.

Kaksi ilahduttavaa asiaa on tullut eteen nyt kun hakemus on käsittelyssä. Hakemusta koskevia kommentteja alkoi tulla alle viikossa siitä kun hakemus oli Pasilaan toimitettu. Sitä paitsi kommenttien sävy oli oikein rakentava. Ja toinen  myönteinen asia oli tieto siitä, että nettikeräys kuten esimerkiksi Facebookin varainhankintakampanja on totetutettavissa paikallisella luvalla. Nettikeräyksen yhteydessä tulee mainita paikallisesta luvasta mutta lahjoittaja saa roponsa lähettää ihan mistä päin maailmaa tahansa. Nettikeräyksestä eli niin sanotusta vertaisvarainhankinnasta on julkaistu blogi nimeltä ”Vertaisvarainhankinta kasvaa vauhdilla” jo aiemmin.

Autamme järjestöjä varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, niin kerron lisää

Ilkka Harjula, 0400 545 767 tai ilkka.harjula(at)tietopiiri.fi

 

Otsikkokuva: www.pixabay.com

Vertaisvarainhankinta – mitä järjestöltä vaaditaan?

Mitä järjestön tulee tehdä toteuttaakseen vertaisvarainhankintaa onnistuneesti – siinä tämän blogin teema. Aiemmin käsiteltiin miksi vertaisvarainhankinta kasvaa nopeasti, nyt keskeisin vastattava kysymys kuuluu: miten.

Vertaisvarainhankinta tarkoitetaan toimintaa, jossa yksittäiset ihmiset tai yhteisöt perustavat keräyksen omassa verkostossaan valitsemansa järjestön hyväksi. Joukkorahoituksessa eli perinteisessä lahjoitusten vastaanottamisessa järjestö pyytää ihmisiä lahjoittamaan tarjoamaansa kohteeseen. Vertaisvarainhankinnassa järjestö pyytää kontaktejaan ryhtymään varojen kerääjäksi järjestön hyväksi.

Keskity kertomaan miksi järjestölle kannattaa lahjoittaa

Kaikkein tärkeintä on keskittyä ytimeen ja sen viestimiseen: miksi järjestölle kannattaa lahjoittaa. Tunteisiin vetoava kohde on helpompi, mutta ei sairas lapsi ainoa mahdollinen lahjoittamisen syy ole, ei suinkaan. Hankkeita on nytkin menossa lukuisia ja onpa eräs poliittinen puoluekin kokeillut vertaisvarainhankintaa. Järjestön tulee tuottaa viesti, jonka ihmiset ovat halukkaita jakamaan digitaalisessa muodossa.

Löydä verkottuneet mielipidejohtajat

On hienoa jos mahdollisimman moni saadaan jakamaan järjestön viestiä. Mutta kaikkein tärkeintä on löytää ns ”hubit”. Tarkoitan ihmisiä, joilla on työnsä tai muun asemansa perusteella erityisen laaja verkosto ja verkostossa paljon vaikuttajia. Esimerkiksi tunnettu toimittaja, järjestöjohtaja tai urheilusankari voi hyvin olla se kultakimpale, jota järjestön kannattaa houkutella sanansaattajakseen.  Kun laajasti tunnettu ja arvostettu ihminen pyytää huomiota, sitä myös on tarjolla. Näiden vaikuttajapersoonien kaivaminen esille ja sparraaminen viestikapulan kuljettamiseen on erityisen tärkeää.

Vertaisvarainhankinta vähintäänkin aloitettavissa Facebookilla

Kullakin keräyskohteella tulee olla oma landing page -sivunsa, se mihin ihmiset ohjataan. Jotta raha saadaan ohjattua oikealle tilille, tarvitaan hieman tekniikkaa. Yksinkertaisimmillaan rakenteen muodostaa Facebook, joka mahdollistaa keräysten perustamisen ja toteuttamisen. Vaivatonta ja masutonta, mutta kääntöpuolena se huomattava haitta, että järjestö ei saa lahjoittajan tietoja itselleen. Näin ollen lahjoittajan kiittäminen tai viestintä lahjoituksilla aikaansaaduista tuloksista on mahdotonta. Liioin ei ole mahdollista rakentaa suhdetta edelleen, muuntaa kertalahjoittaja järjestön vakituiseksi puolestapuhujaksi tai kuukausilahjoittajaksi. Facebook on kuin auton ykkösvaihde: nopeasti liikkeelle, mutta vauhti ei välttämättä päätä huimaa. Poikkeuksiakin toki on nähty ja monella järjestöllä alkaa olla näppituntumaa Facen käyttökelpoisuudesta. Tästä tarkemmin Facebook ja peer to peer varainhankinta blogikirjoituksessa.

Oikea tietojärjestelmä hoitaa muitakin tehtäviä

Kun haetaan rahoituspohjan laventamista pidemmällä tähtäimellä, on järkevää käyttää apuna oikeaa tietojärjestelmää. Silti puhutaan pilvipalveluista, joissa tarvittavan teknisen osaamisen määrä on vähäistä eivätkä hinnatkaan ole mahdottomia. Puhutaan investoinneista, joiden takaisinmaksu on realistinen. TietoPiirin TP FONS -tuoteperhe on yksi oikein hyvä vaihtoehto taklata asiaa. Hyvä järjestelmä, joka mahdollistaa vertaisvarainhankinnan, toteuttaa samalla monta muutakin tehtävää. Kaikki kontaktit saadaan samaan kantaan, kirjanpidon tiliöinnin automatiikka vähentää mekaanista työtä ja tarjoaa reaaliaikaista, porautuvaa näkyvyyttä lahjoituskampanjoiden statukseen.

Rahankeruulupa hakuun rivakasti, mutta huolellisesti

Kannustamme lähtemään liikkeelle mahdollisimman pian. Ihan ensimmäisten toimenpiteiden joukossa olisi oltava rahankeruuluvan hakeminen poliisilta, sillä ilman sitä työ on mahdotonta. Lupahakemuksessa on yksilöiden kuvattava kaikki varainhankintatavat, joita järjestö suunnittelee käyttävänsä. Geneerinen listaus ei kuitenkaan ole mahdollinen, joten hakemuksen laatiminen ei onnistu sormia napsauttamalla. Valtakunnan kattava lupa kuuluu viipyvän rattaissa puolisenkin vuotta mutta yhden poliisilaitoksen alueelle haettava ns. alueellinen lupa lohkeaa nopeammin ja pienemmällä paperityöllä.

Lue myös aiempi blogi: Vertaisvarainhankinta kasvaa vauhdilla

Autamme järjestöjä varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä!

Ilkka Harjula, 0400 545 767 tai ilkka.harjula(at)tietopiiri.fi

 

Otsikkokuva: www.pixabay.com

 

Vertaisvarainhankinta kasvaa vauhdilla

Vielä hetki sitten järjestön hankkimat eurot haettiin pääsääntöisesti käsiparein yksi kerrallaan: arpajaisilla,  myyjäisillä ja talkootyönä. Nyt vertaisvarainhankinta on tullut jäädäkseen, koska pussillinen uusia konsteja on osoittautunut toimivaksi. Vertaisvarainhankinta tarkoitetaan toimintaa, jossa yksittäiset ihmiset tai yhteisöt perustavat keräyksen omassa verkostossaan valitsemansa järjestön hyväksi. Joukkorahoituksessa eli perinteisessä lahjoitusten vastaanottamisessa järjestö pyytää ihmisiä lahjoittamaan tarjoamaansa kohteeseen. Vertaisvarainhankinnassa järjestö pyytää kontaktejaan ryhtymään varojen kerääjäksi järjestön hyväksi. Ajatus on yksinkertaisuudessan nerokas mutta edellyttää järjestöltäkin yhtä ja toista.  Classy kirjoittaa asiasta selkokielisesti blogissaan.

Miksi vertaisvarainhankinta toimii (peer-to-peer fundraising)?

Logiikka on selkeä: kun tuote on houkutteleva, tekee 5000 motivoitunutta myyjää parempaa tulosta kuin viisi myyjää. Ei kannata antaa sanojen tuote tai myyjä nostaa näppylöitä. Kun ihminen päättää lahjoittaa, tekee hän käytännössä ostopäätöksen. Kun hän ryhtyy keräämään varoja tai lähtee talkoisiin, tapahtuu konversio, tietyn järjestön haluaman toiminnan aloittaminen.

Kuka myötävaikuttaa konversioon?

Moni merkittäväkin järjestö toimii 2-5 vakituisen työntekijän voimin. Heillä on kädet täynnä eikä aika riitä henkilökohtaiseen vaikuttamiseen. Kun järjestön omien ihmisten lisäksi motivoituneimmat ryhmät valjastetaan viestinviejiksi, kertautuu viestinsaajien määrä eksponentiaalisesti. Potentiaalisimpia ovat varmastikin järjestön alumnit ja kunniajäsenet mikäli sellaisia sattuu olemaan. Ihmiset, jotka jo ovat lahjoittaneet järjestölle, ovat todennäköisesti kiinnostuneita kantamaan soihtua tälläkin tavalla. Kannattaa muistaa, ettei nyt puhuta vain yksittäisistä ihmisistä vaan heidän henkilökohtaisista verkostoistaan sekä niistä verkostoista, joihin he kytkeytyvät työnsä tai muun harrastuksensa kautta. Jos kohde ja viesti on kunnossa, on helppo laskea miten suuresta potentiaalista on kyse.

Suosittelut vaikuttavat

Mainontaa paljon vahvemmin meihin vaikuttaa tuttavan suositus, melkeinpä riippumatta käytettävästä viestintätavasta. Kun kannustus lahjoitukseen tulee omalta Facebook-kaverilta, on toivottu vaikutus huimasti todennäköisempi kuin broadcasting-viestinnässä tuntemattomille. Lisäksi tässä piilee valtava etu pienille ja vähemmän tunnetuille järjestöille: ennen kuin kylmä kontakti saadaan avaamaan kukkaronsa, vaaditaan monta perille vietyä viestiä. Se vaatii systematiikkaa, työtä ja rahaa, usein aivan liikaa. Kun ehdotus tulee lähipiiristä, ajatuksen ostaminen on ratkaisevasti lähempänä jo ensimmäisellä viestityskerralla.

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat blogitekstit:
Varainhankinnan asiantuntijapalvelut TietoPiirissä
Lahjoittamisen trendit 2018

 

Autamme järjestöjä varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä, niin kerron lisää

Ilkka Harjula, 0400 545 767 tai ilkka.harjula(at)tietopiiri.fi

 

Otsikkokuva: www.pixabay.com

 

 

 

Varainhankinnan asiantuntijapalvelut

TietoPiiri tuottaa hienoja välineitä järjestöille niin lahjoitusten hallintaa kuin vapaaehtoisten aktivointia varten, perinteisiä jäsenpalveluita unohtamatta. Paraskaan työkalupakki ei kuitenkaan vie maaliin, ellei järjestöllä ole suunniteltua prosessia toimintansa tukena.  Tietotekniikka tai sen puuttuminen voi olla showstopper, mutta mallikkaiden suoritusten merkittävin tekijä on järjestön toimintatapa selkeine vastuineen. Varainhankinnan asiantuntijapalvelu auttaa prosessin kehittämisen alkuvaiheessa, mutta myös jo hiottujen prosessien jatkojalostamisessa.

Asiantuntijapalvelumme on tarkoitettu vastaamaan kysymykseen ”Miten?”. Se soveltuu niin nykyisille asiakkaillemme kuin niille järjestöille, jotka vasta suunnittelevat toiminnan tehostamista. Olemme tiedostaneet konsultointitarpeen, ja kiitos asiakkaamme selkokielisen ehdotuksen, teimme palvelutuotteesta totta.

Sitoutumisen muutos

Ihmisten sitoutumisen tapa vaikuttaa muuttuneen pysyvästi: elämänsisältöä ja konkreettista apua haetaan edelleen järjestöistä, mutta jäsenyyteen sitoutuminen ja sitä kautta jäsenmaksutulo vähenee vuosittain. Kasvavien jäsenmäärien järjestöt ovat ilahduttavia, mutta harvinaisia poikkeuksia. Ihmiset ovat kuitenkin valmiita osallistumaan antamalla aikaansa vapaaehtoistyöhön tai rahaa järjestön kassaan. Erittäin usein järjestön aktiivisimmat puuhaihmiset ovat myös lahjoittajia. Voi tuntua erikoiselta, mutta tämä pitää paikkansa niin meillä kuin muualla.

Varainhankinnan asiantuntijapalvelut: vastauksia hankalimpiin aiheisiin

Miten saada mahdollisten vapaaehtoisten aika ja osaaminen kohtaamaan järjestön tarpeen kanssa? Entä miten toteuttaa lahjoittajan polku siten, että se houkuttelee, on täysin selkeä ja lahjoittajan kannalta vaivaton? Miten varmistua siitä, ettei 10 euron lahjoitus aiheuta 20 euron kustannuksia ja lisää muistamista? Kannattaako digitalisoinnilla ensisijaisesti hakea omarahoitusosuuden kasvattamista vai ajansäästöä rutiinitöistä?

Muun muassa  näihin kysymyksiin haemme vastauksia TietoPiirin asiantuntijapalveluiden kautta. Konsultoinnin metodiikka ja sisältö valitaan aina tapauskohtaisesti, mutta lähes aina pidämme tehokkaita ”brainstorming” -istuntoja, joissa keskustellaan, ideoidaan ja usein myös päätetään. Konsultoinnin tuloksena tuotettava dokumentaatio on selkokielistä, IT-jargonista riisuttua suomea. Se palvelee työprosessien muokkaamista tai tarjouspyynnön laatimista.

Konsultoinnin teemat

Tarpeen mukaan voimme Asiakkaamme kanssa porautua yhteen tiettyyn aiheeseen tai tarkastella jäsenen, lahjoittajan tai muun järjestön kontaktin kohtaamisen ketjua hyvinkin pitkällä toimintojanalla.

Näkökulmittain asiantuntijapalvelut voi ryhmitellä seuraavasti

Strateginen taso
  • Järjestön toiminnanohjauksen ja asiakkuudenhallinnan kehittäminen
  • Asiakkuusajattelun juurruttaminen järjestössä
  • Liikeyritysten käyttämien metodien soveltava hyödyntäminen
Työprosessi järjestössä
  • Digitaalisen varainhankinnan kehittäminen erityisesti lahjoitusten kautta
  • Muidenkin kuin jäsenten kerääminen järjestön hallittaviksi kontakteiksi
  • Kontaktin kehittäminen löyhästi mukana olevasta järjestön suosittelijaksi (kohdennettu viestintä)
  • Kirjanpito- ja rekisterijärjestelmän yhteensovittaminen
  • Aikasyöppöjen, automatisoitavissa olevien rutiinitehtävien tunnistaminen
Tietotekninen näkökulma
  • Ulkoisten palveluiden liittäminen järjestön omiin järjestelmiin
  • Käytettävien järjestelmien funktionaalisen kartan muodostaminen
  • Teknisen arkkitehtuurin katselmointi
Kumppaniemme kautta
  • Verkkosivuston käytettävyyden arviointi ja kehittäminen
  • sekä kävijäanalytiikka

 

Ota rohkeasti yhteyttä!
Mietitään yhdessä, mikä toiminto järjestössänne kenties kaipaa lisäpotkua.

Ilkka Harjula

Ilkka Harjula, 0400 545 767 tai ilkka.harjula (at) tietopiiri.fi

Tietopiirin asiantuntijapalvelut

 

Ilkka Harjula

10.9.2018

Saattaisit olla myös kiinnostunut myös näistä

Neljä vinkkiä, joilla toiminnanohjausjärjestelmä hyödyttää järjestön varainhankintaa
Varainhankinnassa pitkäjänteisyys palkitsee

 

Otsikkokuva: www.pixabay.com