Tag Archive for: lahjoitukset

Lahjoittajan polku ja miten järjestön CRM on avuksi – osa 2

Edellisessä blogissa käsiteltiin lahjoittajan polun kuuden askeleen ensimmäistä kolmea aihetta: kontaktin muodostamista, kuuntelemista ja kohdennettua viestintää. Nyt on vuorossa loput kolme askelta: pyytäminen, kiittäminen ja hoitaminen. Näkökulmana järjestön CRM.

4. Pyydä

Useimmiten vasta nyt on aika tehdä lahjoitusvetoomus. Suurimmat ja tunnetuimmat voivat ostaa ns. kylmiä kontakteja ja tehdä rahavetoomuksen suoraan. Kaikkien muiden on toistettava viestiä ja edettävä rahalahjoitusta kohti pienin sitouttavin askelin. Tähän tarvitaan aivan välttämättä omaa kontaktipoolia.

Nyt on kohalon hetki. Saako vetoomus ihmisen toimimaan, menemään lahjoitussivulle? Onko sivulla kaikki selkeää, sopivasti tunteisiin vetoavaa ja löytyykö lahjoituskohde vaivatta? Entä maksaminen? Jos tänne saakka on päästy ja sitten tarjolla on tilinumero ja viite, voihan nenä, hävikki -50 %. Jos lahjoittajapotentiaali on nuorta väkeä, vieläkin enemmän.

Toteutunut lahjoitustransaktio on monen onnistumisen summa. Kun mikä tahansa ketjun lenkki pettää, lahjoitus menetetään. Huikeankin osuva ja tarmokas viestintäpanostus vesittyy ellei lahjoitussivu tarjoa ”esteetöntä”reittiä varsinaisen maksun suorittamiseen. Käyttöliittymäsuunnitteluun siis huomiota.

Kun järjestöllä jo on kertalahjoittajia, heille kannattaa ehdottaa kuukausilahjoitusta – kertomalla mitä esimerkkisummalla saadaan aikaan. Kuukausilahjoittajille voi promota mahdollisuutta suurlahjoitukseen ja diskreetein sanankääntein voi myös kertoa, että järjestö ei lainkaan  pahastu jos joku haluaa tehdä testamenttilahjoituksen. Testamentti oli hankalana ja vaivauttavana pidettävä asia mutta viimeisimpien vuosien aikana testamentti on vapautunut, siitä kertomista ei katsota pahalla. Koska järjestön CRM, Tietopiirin TP Fons sisältää tiedon kuka lahjoittaa mitenkin ja on kiinnostunut mistäkin, on lahjoitusvetoomuksen laatiminen ja toimittaminen juuri potentiaalisimmille ihmisille enemmän kuin helppoa.

5. Kiitä

Varsinkaan tästä harvoin annetaan täysiä pisteitä suomalaisjärjestöille. Jos lahjoitus tulee tilisiirtona, tiedämme lahjoittajan nimen ja tilinumeron. Sen perusteella useimmiten ei tiedetä kenestä on kyse. Ei tietoa, ei kiitosta, ei lahjoittajasuhteen rakentamista. MobilePay ei ole sen kummempi, kaikin tavoin muuten tervetullut palvelu. Kiittäminen edellyttää systemaattista lahjoittajatietojen tallentamista. Koneavusteisesti, jotta käsipareja ei asialla vaivata.

Arviolta puoli prosenttia lahjoittajista ei halua, että heitä kiitetään tai huomioidaan millään tavoin. TP Fonsissa heidän tietoihin merkitään rasti oikeaan paikkaan ja he saavat olla rauhassa. Kaikkia muita kiittäminen käytännössä ilahduttaa: heidän panoksensa on huomioitu. Ikäihmisille kiitos on myöskin kuittaus: lahjoitustapahtuma onnistui suunnitellusti.

Eräs lahjoittaja teki lahjoituksia usealle järjestölle vuosikymmenten ajan mutta järjestö, joka sai testamenttilahjoituksen sai sen siitä syystä, että oli ollut ainoa järjestö, joka häntä oli tämän lahjoituksista kiittänyt. Tähän hyvät järjestöihmiset, tähän kannattaa panostaa. Fonsissa on valmis mekaniikka koneavusteiseen, automaattiseen kiittämiseen, joka kuitenkaan ei näytä miltään muulta kuin ihmisen omakätisesti kirjoittamalta ja lähettämältä sähköpostilta. Kerromme tarkemmin kun kysytte.

6. Hoida

Pidä lahjoittajistasi – niin aktuaalisista kuin potentiaalisista – hyvää huolta. VIP-ryhmän muodostamista suosittelemme. Erityiskohdeltavien kriteereiden määrittäminen on tärkeä tehtävä ja huomion kohteena lahjoitetun summan tai oletetun varallisuuden ohella on ainakin henkilön näkyvyys ja vaikuttavuus. Joukossamme on niitä, joita joko  asemansa perusteella tai muutoin kuunnellaan ja seurataan. Kun etsit joukossasi olevat vaikuttajapersoonat ja saat heidät jakamaan viestiäsi, on sanan kiiriminen hyvällä mallilla.

Kuten kaikissa muissakin vaiheissa, ihmisen osallistuminen, osallistumishalukkuus sekä osaaminen on hyvä huomioida viestinnän ryhmiä muodostettaessa. VIP-ryhmä kaipaa enemmän ja henkilökohtaisempaa palvelua kuin muut ja hoitamisen ohjelman suunittelu on paikallaan. Kaikki on luonnollisesti kiinni siitä mitkä ovat järjestön konversiotavoitteet. Ne voivat myös vaihdella kalenterivuoden kuluessa. Esimerkiksi Cantores Minores -kuorossa ja musiikkiopistossa pääsiäisenä ja jouluna halutaan myydä konserttilippuja. Alksyksystä taasen uusien muskarilaisten ja musiikkiopistoon kasvamaan tulevien rekrytointi on tärkein tavoite. Mediavalinnat ja sivuston tägäykset tulee saada synkkaan konversiotavoitteiden kanssa.

Tähän aiheeseen ei kyllästy

Meidän intressimme on auttaa järjestöjä pääsemään aina parempiin tavoitteisiin mitä ne sitten ovatkin. Aihe on pöydällä joka päivä ja haluamme jakaa osaamista. Siispä, ota vapaavalintainen viestiväline käteen ja sähkötä meille.

_________________________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Lahjoittajan polku ja miten järjestön CRM on avuksi – osa 1

Erityisesti yksityisvarainhankinta vaatii lahjoitusprosessia varten laaditut tietotyövälineet. Yrityksessä puhuttaisiin asiakkuudenhallintajärjestelmästä (CRM). Järjestön CRM on käytännössä sama: ihmisiä palvellaan heidän potentiaalinsa, kiinnostuksensa ja osallistumisensa perusteella – mikä sitten konversiotavoite onkaan. Tietopiirillä on tarjolla täsmätyökalut ja tuhti osaaminen, niistä tässä muutaman kappaleen verran.

Lahjoittamisen kuusi askelta

Analogia yrityksen toimintatapaan on sama: tuntemattomasta vaihe vaiheelta kohti sitoutunutta ihmistä. Järjestön ja lahjoittamisen kannalta näemme asian kuten tässä blogissa se on esitetty. Tällä kertaa asiaa pohditaan myös Tietopiirin työvälineiden, TP FONSIN näkökulmasta mikä toivottavasti palvelee niin asiakkaitamme kuin sellaiseksi ryhtymistä harkitsevia. Koska aihe on laaja, kuusi askelta on jaettu kahden blogin tarinaksi. Jälkimmäinen blogi käsittää askeleet: pyydä, kiitä ja hoida.

1. Muodosta kontakti

Mitä pienempi järjestö, sitä tärkeämpi asia. TP FONS helpottaa kontaktien hallittua tallentamista monessa käänteessä. Verkkosivun lomakkeet lahjoittamista varten lienevät tärkeimmästä päästä. Tieto tallentuu lomakkeelta tietokantaan. Jos ihmisen tiedot on jo tallennettu, kukin tapahtuma täydentää kyseisen kontaktin tietoja. Jos kontakti on uusi, TP FONS perustaa kantaan paikan kyseiselle ihmiselle. Tapahtumakävijät – erittäin potentiaalisia myös lahjoittajina, todellakin kannattaa tallentaa. Someseuraajien houkuttelu omaan pooliin, ehdottoman suositeltavaa. Kontaktien oikea koti on järjestön CRM, ei somejätin tallelokero. Kuinka kävikään niille, jotka olivat rakentaneet kampanjointinsa Facebookin keräysten varaan, lue  varoittava tarina.

Nyt siis puhutaan jostain aivan muusta kuin jäsenyyskeskeisestä ajattelusta. Ihminen on TP FONSIN kannassa vain kerran mutta hänellä voi olla monta ominaisuutta: jäsen, vapaaehtoinen, lehtitilaaja, tapahtumakävijä, lahjoittaja, potentiaalinen lahjoittaja tai  vaikka kaikki yhteensä. Mitä enemmän ihmisestä on tietoa, sitä tarkemmin häntä voidaan puhutella joko ryhmäkohtaisesti tai yksilöllisesti. Kun pyytää kontaktia tarkistamaan yhteystietonsa, kannattaa aina kysyä jotain ohessa. ”Aloitamme toimintamuodon X, oletko kiinnostunut osallistumaan?” Jos rasti tulee ruutuun, ihminen kuuluu kyseiseen ryhmään ja tämä toimii poimintakriteerinä. Mutta kovin montaa kysymystä ei kannata esittää kerralla ettei vastaaminen jää kokonaan tekemättä.

2. Kuuntele

Ollaan kohdassa, jossa suurin osa järjestöistä ei ota täysiä pisteitä. Jos toimitaan kovin manuaalisesti, on jokaisen jäsenen tai vapaaehtoisen yksilöllinen kuuleminen toteuttamiskyvyn ulkopuolella. TP FONSIN avulla asia hoituu ja tieto säilyy sekä hallittuna että käytettävänä. Mieti keskeisimmät osallistumismuodot, jotka järjestöllä on tarjolla. Mieti lisäksi kaikkein tärkeimmät kompetenssit, joita järjestön tehtävien hoitamiseksi tarvitaan. Toteuta TP FONSILLA lomake, johon sopivat tiedot voi täyttää.

Lähetä sähköpostilla linkki, jonka avaamalla jäsen/vapari/lahjoittaja pääsee itseään koskeviin tietoihin. Samalla kun tarkistaa ovatko yhteystiedot oikein, hän voi vastata kysymyksiin josko on kiinnostunut osallistumaan järjestön toimintaan ja millä tavoin. Lisäksi jos osuu kohdalle, rastit ruutuun niihin kompetensseihin, jotka tuntuvat omilta. Ja kappas, meillähän onkin järjestön kontaktien osaamispankki käsissä. Tarkemmin aiheesta voit lukea tästä blogista.

Järjestön kontaktit kuuluvat arvostavan tätä. Heiltä kysytään ja he saavat vastata. Järjestöllä on tieto kuka haluaa mitenkin olla mukana ja kenellä on tarvittavaa erityisosaamista. Tämä motivoi ihmisiä, edistää konversiotavoitteiden toteutumista ja voi kaiken lisäksi olla kustannussäästö jos jokin ammattilaistehtävä on hoidettavissa pro bono, omien toimesta.

Avainroolissa TP FONSISSA on lomakkeiden käyttäminen sekä ryhmät. Ryhmät toimivat poimintakriteereinä ja poimitulle ryhmälle voidaan lähettää viesti. Tämä jos jokin on jotain muuta kuin uutiskirjeen toimittamista. FONS mahdollistaa erittäin vapaan, jopa hierarkisten ryhmien muodostamisen. Ihminen on tietokannassa kerran mutta hänellä voi olla tukku ominaisuuksia ja ryhmäjäsenyyksiä. Kaikkia noita voi ja  kannattaa hyödyntää kohdennetussa viestinnässä.

3. Viesti kohdennetusti

Aiheeseen jo johtateltiinkin. Geneerinen viestintä on lahjoitusten keräämisen kannalta suhteellisen tehotonta. Täydennä ihmiseen liittyvää tietoa – viesti sen mukaisesti. Haluat sitten sitouttaa ihmisen viestinviejäksi, vapariksi tai lahjoittajaksi, kaikkein tärkeintä on tietää mitä hän osaa ja haluaa. Ja sitten muodostamaan mielekkäitä viestinnän kohderyhmiä.

Sähköpostiviestintä on edelleen tehokas, edullinen ja toivottu tapa toimittaa informaatiota järjestön kontakteille. Metodiksi ensisijaisesti siis sähköposti. Jos järjestö toimii liittotasolla, maakunnallisesti mutta myös paikallisesti, maantieteellä on merkitystä. Rovaniemen tapahtumien lobbaaminen lappeenrantalaisille, kannattaakohan. Poimi FONSISTA ihmiset, jotka ovat tehneet kertalahjoituksen vähintään kahdesti ja ovat Keski-Suomesta, sikäli kun satut edistämään Jyväskylän yhdistyksen asioita.

Hyvin voisit lisätä poimintakriteeriksi aiemmin mainitun osaamispankin sisältöä: jos ihminen on ilmoittanut olevansa kiinnostunut juuri siitä aiheesta, jota tapahtuma koskee, voit olla varma, että viesti menee perille. Kaupallisella puolella sanotaan, että ihmiset inhoavat myymistä mutta rakastavat ostamista. Järjestöversio voisi kuulua vaikkapa näin: järjestöaktiivit eivät pidä uutiskirjeistä mutta arvostavat sitä, että heille kerrotaan heitä kiinnostavista asioista.

Huomataan, että vaihe 1, muodosta kontakti on yleisavain lahjoittajasuhteen muodostamiseen.  Ja siihen tarvitaan työvälineet,  järjestön CRM – taulukkolaskennalla tästä ei suoriudu. Mutta johan tiedättekin mistä näitä työvälineitä ja aiheen osaamista on saatavissa.

_________________________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Facebook lopettaa synttärikeräykset – varainhankintatyökalut in memoriam

Päivitys 16.5.2025 – oma keräys sujuu myös ilman Facebookia

Edelleenkään valmista ratkaisua somekentällä ei ole mutta omia keräyksiä yhä järjestetään. Keräykselle kannattaa tehdä oma ”ländäri”, asialle omistettu sivu, johon ihmisiä viestinnällä ohjataan. Lisäksi tiivis teksti somejakamista varten – miksi juuri teille ja juuri nyt kannattaa lahjoittaa. Pyytäkää lahjoittajia jättämään tiedot itsestään, ainakin nimi ja sähköposti. Voitte luvata, että kerrotte paljonko keräsitte ja mitä rahalla saatiin aikaan.

Preferoiduksi maksutavaksi ehdotamme MobilePay -maksua. Näyttää vahvasti siltä, että siitä on tulossa lahjoittamisen de facto -maksutapa, myös kuukausilahjoituksissa, jotka myöskin hoituvat samalla maksuvälineellä.

___________________________________________________________________________________

Huonoja uutisia: Facebook lopettaa synttärikeräykset – varainhankintatyökalut. Alkaen 1.7.2024 keräykset niin Facebookissa kuin Instagramissa ovat ohi.

Data ja regulaatio syynä

Ilmeisesti syy on EU:n tiukassa asenteessa datajätteihin ja näiden tavassa hallinnoida käyttäjiä koskevaa dataa. Onko tämä koko totuus, sitä emme saa tietää mutta eipä tieto tilannetta miksikään muuta. Pari viikkoa sitten ihmettelimme asiakkaamme kanssa miksi heidän hakemiaan varainhankintatyökaluja ei haluttu myöntää, ”enää”. Tässä yhteydessä Meta ei  maininnut mitään syytä.

Varainhankintatyökalut  in memoriam, mistä löytää korvaava?

Olemme suositelleet Facen ja Instan keräysten käyttämistä. Ilmaisuus ja helppokäyttöisyys pinon päällimmäisinä perusteina. Tuskin monikaan on varainhankintaansa näiden varaan laskenut mutta oivallinen lisä tuo on monelle järjestölle ollut. Tällä hetkellä ainakaan meillä ei ole tiedossa mitään korvaavaa sosiaalisen median palvelua – mutta eiköhän tämä tyhjiö pian täyty. Ei helppo rasti, sillä mikä muu palvelu olisi niin laajasti käytössä kuin juuri nämä kaksi, jotka kaiken lisäksi ovat mainiolla tavalla toisiaan täydentäviä mitä käyttäjien tyypilliseen ikäryhmään tulee.

Näin isot toimivat

Data ja sääntely siis syynä mutta tulevasta muutoksesta on takuulla tiedetty Meta:ssa jo aiemmin. He toimivat sopimuksensa mukaisessti ja informoivat käyttäjiä kaksi kuukautta etukäteen. Ei aiemmin. Miksi niin tekisivät, koska ei tarvitse. Isojen tekemiä yllätyksiä on nähty. Lisenssi muuttuu huisisti maksulliseksi tai palvelu vaan lopetetaan, koska se ei sovi liiketoiminnan nykyiseen portfolioon tai ole vaan tarpeeksi  kannattava. Vastuullisuudesta puhutaan kyllä mutta onko se oikeasti datajättejä kiinnostava asia, kukin miettiköön.

Pienessä kotimaisessa vara parempi

Tietopiiri ei ole koskaan kohdellut asiakkaitaan niin kuin Meta nyt tekee. Me toimimme vain ja ainoastaan asiakkaidemme hyväksi, jotta maailma voisi olla edes vähän parempi paikka. Jos Facen ohari tekee kipeää, ota yhteyttä. Mietitään rauhassa ja toteutetaan sellaiset rakenteet, jotka varmasti palvelevat. Ja tekevät niin pitkään.

_________________________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

Lahjoittajatutkimus kertoo: Ukraina hiipuu, yleinen auttamishalu ei

Lahjoittajatutkimus kertoo: Ukraina hiipuu, yleinen auttamishalu ei. Vaatteiden ja tavaroiden lahjoittaminen nousussa. Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan avustushalukkuus yskähtelee mutta suomalaiset jatkavat ja parantavat entisestään.

Uutta eurooppalaista tutkimustietoa lahjoittamisesta

EFA, European Fundraising Association on juuri julkaissut Nonprofit Pulse 2024 -raportin lahjoittamisesta ja lahjoituksia keräävistä eurooppalaisista järjestöistä. Toimintaympäristö koetaan hyvin haastavaksi työmäärän lisääntyessä ja rahoituksen niukentuessa. Paljon tuttua edellisestä tutkimuksesta mutta myös aivan uusia näkökulmia on mukana.

Vajaa 30 % vastaajista kertoi lahjoitus- ja lahjoittajamäärän supistuneen; Suomessa vastaavia merkkejä ei onneksi ole näkyvissä. Rahoituspuskurien vajentamista, lomauttamisia sekä työntekijöiden ja vapaaehtoisten jaksamisesta huolen kantamista, siinä on järjestöjen mielenmaiseman peruspeittoa monella eurooppalaisella.

Tutkimuksesta tarkemin täältä.

Suomalaiset lahjoittavat naapureitaan nihkeämmin

Hiipumista suomalaisten aktiviteeteissa ei näy mutta naapureihin verrattuna olemme kitsaita lahjoittajia. Pohjoismaissa 60 % lahjoittaa satunnaisesti tai säännöllisesti, Suomessa vain 42 %. Lainsäädäntö, taloudellinen tilanne mutta ehkäpä ennen kaikkea lahjoittamiskulttuuri ovat selittäviä tekijöitä. VaLa ry on julkaissut perusteellisen tutkimuksen aiheesta, Nordic donor survey -lahjoittajatutkimuksen kattava kooste on luettavissa täältä.

Digitaalisuus ja tekoäly – mutta myös yksi yllätys

Tehokkuus vaatii digiä. Iso osa EFA-tutkimuksen vastaajista panostaa digitaalisen presenssin kehittämiseen eikä vain yhtenä kokonaisuutena vaan kanavakohtaisesti. Järjestön työ siis sisältää huimaa multitaskaamista, valtavan monipuolista osaamista tarvitaan.

Tekoäly (AI) kiinnostaa. 13 % käyttää ja neljännes on hyvin kiinnostunut. Noin 15 % ilmoittaa ettei AI:n hyödyntäminen ole näköpiirissä. Huolenaiheet ovat luonnollisia, niiden mukana myös pelko työpaikkojen menettämisestä. Tämä lienee turha, sillä lähes poikkeuksetta järjestön ydintyö tapahtuu vain ja ainoastaan ihmisen toimesta. Tähän työhön tekoäly voi hyvinkin vapauttaa aikaa.

Blogissa on aiemmin kirjoitettu järjestöjen yhteistyöstä tai oikeastaan sen puutteesta. Voit lukea tarinamaisen blogin tästä. Nyt aivan ensimmäistä kertaa yhteistyö muiden järjestöjen kanssa nousi keskeisimpien fokusalueiden joukkoon. Tälle iso paksu peukku!

Tärkeimmät keinot ja välineet varainhankinnan kannalta olivat seuraavat, tässä järjestyksessä: some, järjestön verkkosivu, sähköposti ja henkilökohtainen kohtaaminen.

Suomalaisten halu auttaa noussut entisestään – Ukrainan apu hiipuu

YouGov Suomi toteutti VaLa:n toimeksiannosta järjestötutkimuksen tammikuussa 2024. Vain 11 % vastaajista kertoi, että ei ole aikeissa tukea mitään avustuskohdetta – 2022 tutkimuksessa luku oli 14 %.

Edelliseen tutkimukseen verrattu huomattava ero löytyy avustamisen tavasta. Noin 60 % kertoi osallistuneensa hyväntekeväisyyteen viime joulukuun ja tammikuun aikana. Neljännes kertoi lahjoittaneensa vaatteita tai tavaroita. Tämä kertoo avustushalun ohella tietoisuudesta kestävään kuluttamiseen ja ympäristötietoisuuteen. Vuonna 2022 vain 10 % oli tehnyt tavaralahjoituksia.

Yli 40 % suomalaisista tekee rahalahjoituksia. Useimmin tämä tapahtuu kertalahjoituksina useammalle järjestölle. Kuukausilahjoitusten määrästä tutkimuksessa ei mainittu mutta voisi päätellä, että osuus ei edelleenkään ole merkittävä. Tämä on harmillista, länsinaapurissa asia on kovin toisessa asennossa.

Ylivoimaisesti vetoavin aihe on kotimaassa olevat, heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Perässä tulevat humanitäärinen apu ja katastrofit, eläimet sekä heikoimmassa asemassa olevat kehitysmaissa.

Vuonna 2022 puolet kertoi tukeneensa Ukrainan sodasta kärsineitä ja 41 % oli antanut panoksensa humanitääriseen apuun ja katastrofeihin.

Koskien kotimaista tutkimusta:

VaLa ry:n tiedote

VaLa ry:n kotisivu yhteystietoineen

Aiempaa tutkimusta koskien Tietopiiri on julkaissut blogin, joka avautuu ruudulle tästä linkistä.

Artikkelin kuva: EFA,  European Fundraising Association

Uunituoretta kuukausilahjoittamisesta

Amerikkalainen NEONONE on juuri julkaisssut tutkimuksen koskien kuukausilahjoittamista ja verrannut tuloksia vuoteen 2018. Lahjoituskulttuuri on aivan muuta kuin meillä täällä mutta kuukausilahjoittamisen roima kasvu ei voi olla muuta kuin suuntaa antava meillekin. Onhan sama aiemmin nähty jo Ruotsista. Tutkimuksessa keskimääräinen lahjoitussumma kuukausittain oli noussut merkittävästi, kuukausilahjoittajien suhteellinen osuus kasvanut ja lahjoittajan kumulatiivinen lahjoitus sekin noussut huomattavasti. Kuukausilahjoittajuuden elinkaari oli keskimäärin kahdeksan vuotta.

Isoilla on jälleen etu puolellaan. Kuukausilahjoittajien saaminen vaatii onnistunutta brändi- ja viestintätyötä sekä erottautumista viestitulvassa. Mutta ydinviesti on selvä: kuukausilahjoittajuus on mahtava voimavara ja siihen kannattaa panostaa. Tutkimus on tuhti pinkka sisältöä, tästä pääset lataamaan ja lukemaan.

_________________________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

Osallistu OM:n kansalaisjärjestöstrategia-hankkeen verkkokeskusteluun 6.3. mennessä

Vastuullinen Lahjoittaminen ry (VaLa) uutisoi seuraavasti.
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja osallisuutta tukevaa strategiaa ja sen toteuttamista. Työryhmä on nyt avannut verkkokeskustelun hallinnon ja järjestöjen välistä vuoropuhelua varten. VaLa osallistuu käynnissä olevaan verkkokeskusteluun erityisesti varainhankinnan toimenpide-ehdotusten osalta, ja kannustaa myös muita järjestöjä ottamaan osaa keskusteluun.

Äärimmäisen tärkeät tavoitteet ja nopea eteneminen

Hankkeen tavoitteena on parantaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä tilanteessa, jossa järjestöille myönnettäviä valtionavustuksia leikataan.  Dialogi koskee muiden aiheiden rinnalla järjestöjen mahdollisuuksia kehittää omaehtoista varainhankintaa ja Tietopiirin tulkinnan mukaan viimein myös varainhankinnan kustannusten saaminen tuettavan toiminnan joukkoon on keskeinen aihe. Järjestöille lahjoittamisen verovähennysoikeuden laajentaminen joka tapauksessa on mukana asialistalla.

VaLan mukaan kansalaisjärjestöstrategia on tarkoitus antaa valtioneuvoston periaatepäätöksenä keväällä 2024 – asia siis etenenee hyvin nopeasti.

Osallistumismahdollisuus keskusteluun päättyy 6.3.2024

VaLan julkaiseman laajemman tiedotteen voit lukea tämän painikkeen takaa.

Oikeusministeriön hanketiedote löytyy tästä.

Ja suora ilmoittautumislinkki oikeusministeriön verkkokeskusteluun, tässä, ole hyvä.

 

Kirjaimellisesti tuhannen taalan paikka – osallistukaa ihmeessä!

UPDATE 28.2.

Sain tunnukset muutaman tunnin odottelun jälkeen. Keskustelu on jaettu neljään osaan: sääntely, varainhankinta, vuorovaikutus ja tilannekuva. VaLa on tuottanut ansiokkaita kommentteja, joita on helppo kompata. Vähintään peukkua nostamalla. Vahva suositus osallistua!

________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

VaLa ry täyttää 20 vuotta – lämpimät onnittelut!

VaLa ry täyttää 20 vuotta – lämpimät onnittelut! Pia Tornikoski on luonut toimialan osaavan ja luotetun auktoriteetin, joka on tunnettu myös Suomen ulkopuolella. Työ Tessa Robertssonin kanssa on vaikuttavaa, kirjaimellisesti. On ilo jatkaa VaLa ry:n sponsorikumppanina.

Muutama esimerkki – omakohtaisia sekä kaikkia koskevia

Tietopiiri tuottaa järjestöille paitsi tietotyön välineitä myös osaamista. Sparraaminen ja vinkkaaminen on meidän tapamme tehdä maailmasta vähän parempi paikka. Jotta kaikki se mitä kerromme on varmasti oikein, usein VaLa:n näkemystä ja vähintäänkin faktantarkistusta on ollut tarpeen käyttää.

Lahjoitusvähennys yhteisöverotuksessa on aihe, joka yhdessä havaittiin hieman ”hähmäiseksi”. Samaa kertoi SOSTE ry:n Ari  Inkinen. Pia ja Ari olivat molemmat suuresti avuksi asian auki kirjoittamisessa – myös verottajan edustajalle Charlotta Långströmille vielä isot kiitokset. Aiheesta syntyi blogi, jota kuuluu luetun paljon. Edelleen voi huomata, että esimerkiksi sitä, että yritys voi tietyin edellytyksin lahjoittaa 850 € järjestölle ja vähentää sen verotuksessa, ei ole laajasti  tiedossa. Saati se, että vähennysoikeus on saajakohtainen. Blogi julkaistiin myös VaLan sivuilla, alkuperäisen voi lukea tästä.

Yksityishenkilöiden lahjoitusten verovähennysoikeus, näinköhän sen saamme. Pia on mukana lainvalmistelussa, joten voimme saada ”sisäpiiritietoa”. Kiitos VaLa:n, lakivalmistelu saa ajankohtaista ja jotain ihan muuta kuin teoriaan perustuvaa informaatiota järjestöjen tarpeesta ja tilanteesta. Muutos toteutuessaan vaikuttaa merkittävästi järjestöjen mahdollisuuteen hankkia yksityislahjoituksia. Mutta itsestään rahavirrat ei ovista ja ikkunoista purjehdi, paljon työtä sen eteen on tehtävä.

Testamenttilahjoitus on vapautunut diskreetin hiljaisuuden pannasta, testamenttia saa promota siinä missä muitakin lahjoitusmuotoja. Mutta ei keinolla millä hyvänsä. VaLa kumppaneineen työstää ohjeistusta järjestöille siitä, miten testamenttivarainhankintaa tulisi eettisesti toteuttaa. Järjestöjen tulee kiinnittää erityistä huomiota eettisyyteen niin testamenttilahjoittamisen markkinoinnissa ja viestinnässä kuin testamentin toimeenpanovaiheessa.

Luottopakki niin järjestöille kuin IT-toimittajille

VaLa on luotettu, osaava ja verkostoitunut. Kiirettä epäilemättä pitää mutta silti vastaus kysymyksiin tulee aina hämmentävän nopeasti. Järjestöille VaLa on suunnannäyttäjä ei pelkästään eettisissä asioissa vaan myös varainhankinnan praktiikassa, koulutuksessa ja osaamisessa. Ja meille IT-alan toimijoille: me saamme faktat miten tietoteknisten tuotteiden ominasuudet tulee rakentaa, jotta ne palvelevat sitä mihin ne on tarkoitettu. Onnea ja pitkää ikää,  VaLa ja sen tekijät!

________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha.

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

 

Järjestön oma kontaktipankki on aarreaitta

Järjestön oma kontaktipankki on aarreaitta. Ei somejättien omistama vaan itselle tallennettu ja itse omistettu. Siihen pohjaa niin vapaaehtoisten aktivointi kuin lahjoituskertymän kasvattaminen. Kontaktien kerääminen on suositeltavaa ja tässä keinoja asian edistämiseksi.

Kontakteja kaikin tavoin, kaikista kanavista

Toisinaan (lue perinteisesti) erityyppiset kontaktit (ihminen tai organisaatio) on tallennettu eri paikkaan. Tämä on systemaattisen ”asiakkuudenhallinnan” kannalta suurin mahdollinen virhe. Hipsukat, koska monelle järjestöihmiselle sana asiakas on punainen vaate. Täysin turhaan. Järjestö palvelee kohdeyleisöään ja yleisöllä on erilaisia ominaisuuksia, siksi  on täysin luontevaa puhua asiakkaista.

Tapahtumakävijät ovat jo ns. lämpimiä: he tuntevat järjestön ja osallistuvat. Heidät on tosiaankin syytä tallentaa samaan paikkaan, missä jo on jäsenet, lehtitilaajat, uutiskirjeen vastaanottajat, vapaaehtoiset jne.

Some-seuraajia kannattaa houkutella antamaan tietonsa (sähköposti tärkein), jotta voi muodostaa erillisiä ryhmiä dialogia varten. Kuinkapa sortata someseuraajia vaikkapa:  ihmiset, jotka ovat kertalahjoittaneet kahdesti ja ovat osallistuneet johonkin tapahtumaan vähintään kerran –> suora viesti / ehdotus tälle ryhmälle. Lahjoituksesta kiittämisessä ja konversiopolkujen rakentamisessa sähköposti on vankka juhta.

Sähköposti on lisäksi niin omien korvien kuin tutkimusten perusteella edelleen mieluisa viestiväline järjestökontakteille. Lisäksi kustannustehokkuus on omaa luokkaansa.

Lisää sähköpostiosoitteita – mutta miten?

Sisältömarkkinointi on järjestölle hieno keino houkutella ihmisiä omaan kontaktipankkiin. Aiempi blogi sisältömarkkinoinnista avaa aihetta järjestön näkökulmasta. Järjestö voi osoittaa olevansa aihealueen laaja-alainen asiantuntija, joka osaa ja haluaa palvella informaatiolla kohderyhmäänsä ymmärrettävällä tavalla. Kiinnostavaa sisältöä halutaan aina seurata.

Sähköpostiosoite on hinnoiteltavissa: amerikkalaistutkimuksen mukaan pienet ja pienehköt järjestöt keräsivät vuosittain noin 5 € / osoite, suuret vähemmän mutta viesti on vieraasta keräämiskulttuurista huolimatta selvä: osoitteiden kerääminen kannattaa.

Webinaari vahvin

Näyttää siltä, että blogiakin vahvempi tapa kontaktien keräämiseen on webinaari – kunhan se on teknisesti ja sisällöllisesti kunnossa. Yksi heikko povaa huonoa menestystä jatkossa. Keskitytään seuraavassa kontaktien keräämiseen webinaariin ohella blogien ja printinkin avulla.

Pop-up, sittenkin

Myönnän etten pidä popupeista mutta niitäkin on erilaisia. Jos olen kaverin puolesta selannut puutarhatonttuja ja sitten niitä pelmahtaa joka kulmalta, on pinna piukeana. Jos sen sijaan pop-up koskee aihetta, josta aktiivisesti olen kiinnostunut ja pop-upin lähettäjä on taho, johon luotan, asenne on aivan toinen.

Kiinnostava webinaarin alku, aihe kiehtoo ja esitystapa vaikuttaa lupaavalta. 30 sekuntia tallenteen/lähetyksen alusta pop-up, jossa ehdotetaan kirjautumista webinaarin tilaajaksi – toimii!

Pop-upin  varaan ei voi laskea täysin sillä kaltaisiani pompahtelijoiden kieltäjiä on paljon.

”Kirjaudu webinaareihin / blogeihin” sivun laitaan

Nykyiset verkkosivut ovat ilmeeltään melko ilmavia, mukava niin. Tämä jättää selainta tietokoneella tai tabletilla käytettäessä sivun reunat tyhjiksi. Mikä oivallinen paikka marssittaa paikalle kirjaudu-painike. Pysyköön siinä paikoillaan jatkuvasti näkyvillä.

Mutta eipä tämäkään riitä: mobiili on huisin yleinen tapa kuluttaa verkkosisältöjä ja kännykän ruutu ei tarjoile tyhjää tilaa. Siksipä onkin hyvä käyttää montaa keinoa samaan aikaan. Niin tai näin, jos kirjautujia eli osoitteita halutaan saada, niitä on pyydettävä ja käyttäjän on pyyntö nähtävä.

Oma landing page kirjautumiselle

Erillinen laskeutumissivu kirjautumista varten on hyvä monesta syystä. Linkki on kompaktisti jaettavissa somessa. Sivulla on kuvin ja tarinoin perusteltavissa miksi kirjautuminen kannattaa. Mehevimpiä katkelmia teksteistä ja tallenteista.

Siitä huolimatta muut keinot voivat olla käytössä. Hiljattain katselin webinaarin, jossa laskin ainakin neljä keinoa, joilla sisällöntuottaja houkutteli tilaamaan sisällöt eikä tuo tuntunut kuin mahdollisuuden tarjoamiselta.

Kirjautumispyynnön upottaminen leipätekstiin (blogi/artikkeli)

Jos mobiilikäyttäjä vielä onnistui olemaan näkemättä kirjautumisehdotusta, nyt meni sekin mahdollisuus. Kun teksti pääsee herkullisimpaan kohtaan,  vastaan seilaa ehdotus kirjautua lukijaksi. Näkyvänä boksina aivan keskellä tekstiä. En laittaisi sitä aivan tekstin alkuun mutta alkupuolelle joka tapauksessa. Asiasta on hyvä muistuttaa, monella tavalla.

Promoa kirjautumismahdollisuutta printissä

Mihin tahansa painettuun materiaaliin, myös maksettuun mainokseen mahtuu ehdotus kirjautua lukijaksi/seuraajaksi. Emme ole laiskoja mutta sitäkin vähätöisempiä: QR-koodi printattuna kuljettaa suoraan kirjautumisen ländärille. Näin printti voi palvella tarkoitusta erittäin kompaktilla tavalla.

Footer sekä ylä- ja alapalkki

Jos kontaktien kerääminen on keskeinen asia, voisi yläpalkissa, päävalikossa olla sille oma kohtansa. Riippuen sivuston toteutuksesta, näin se on koko ajan näkyvissä. Sama koskee alapalkkia.

Footer näyttää olevan tuoreissa sivustoteutuksissa paikka, johon somelinkit sijoitetaan. Useimmiten oikeaan alakulmaan ja varsin pienin ikonein. Samaan seuraan sopii hyvin kirjaumisehdotus.

Omat kontaktit – vapaus puhutella ihmisiä

Tämä kaikki tähtää siihen, että järjestöllä on viestinnällisiä keinoja segmentoida ja puhutella kohderyhmiään heitä koskettavalla tavalla. Se on palvelemista ja ihmisten kuuntelemista mutta myös omien systemaattisten konversiotavoitteiden toteuttamista – mitä ne sitten ovatkin.

________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha. (Artikkelin kuva: Pixabay)

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Soita merkittäville lahjoittajille – suurlahjoitusten metsästys kannattaa

Suurlahjoitusten metsästys kannattaa. Vaikka Suomessa lahjoittamisen kulttuuri on kovin erilainen kuin anglosaksisissa maissa ja tavat ovat toiset Ruotsissakin, suurlahjoitukset ovat yhä useamman suomalaisen järjestön agendalla. Kommunikointi potentiaalisten ja aktuaalisten lahjoittajien kanssa on avain onnistumiseen – siispä puhelin käteen.

Henkilöstön aika isoihin kohteisiin

Omassakin järjestötyössä kohtaan tyypillisen tilanteen: henkilöstöä on niukasti työtehtäviin nähden. On aivan selvää, että toiminnanjohtaja keskittyy isoihin kohteisiin kuten suurlahjoituksiin ja niihin liittyvään suhdetoimintaan, testamentteihin ja yritysyhteistyöhön. Yksittäisten kymppien kerääminen yksityislahjoittajilta olisi väärä tapa käyttää aikaa. Tämä ei tarkoita, ettei yksityislahjoitukset ole tavoittelemisen arvoisia, ei suinkaan. Mutta niissä tekniikka on apuna. Verkkosivun tulee olla ”esteetön” ja houkutteleva lahjoittamisen kannalta. Viestintäsyötteellä ohjataan kävijöitä omalle sivustolle – myös somesta – ja itse lahjoitustapahtuma kiittämiseen tapahtuu ilman henkiöstön ajankäyttöä.

Lahjoittajasuhde keskiössä

Meillä Tietopiirissä lahjoittajasuhteen rakentamisessa nähdään kuusi askelta:

  1. Muodosta kontakti
  2. Kuuntele
  3. Viesti kohdennetusti
  4. Pyydä
  5. Kiitä
  6. Hoida

Kun puhutaan suurlahjoittajista, ollaan vaiheessa kuusi, lahjoittajasuhteen hoitamisessa. Ja sen suhteen keskiössä ei ole lahjoittajan raha vaan ihminen itse. Mistä hän on kiinnostunut, miten hän haluaa osallistua ja mihin hän haluaa vaikuttaa – millä tavoin hän haluaa tehdä maailmasta vähän paremman paikan järjestön kautta. Väitän, että useimmilla kerroilla kun suurlahjoittajalle soitetaan, häneltä ei kannata pyytää mitään. Suurlahjoitusten hankkimisesta ja lahjoittajasuhteen hoitamisesta on kirjoitettu aiemminkin ja voit lukea blogin täältä.

Pitkäjänteistä työtä

Jos yksityislahjoitustenkin hankkimisessa vaaditaan kärsivällisyyttä, suurlahjoitukset vasta edellyttävätkin pitkää jännettä ja lujaa uskoa tekemiseen. Suurlahjoituksista VaLa:n tilaisuudessa puhunut asiantuntija kertoi, että on hyvä varautua 12-18 kuukauden sitkeään työhön ennen kuin lahjoitustransaktioita on lupa odottaa. Ja siihen saakka syntyy vain kuluja – vähintäänkin työajan käyttämisestä. Tämä tarkoittaa, että suurlahjoituksilla ei paikata mitään muualta syntynyttä kuoppaa rahoituksessa.

Suurlahjoittajaohjelmassa on tarpeen olla nimettynä kuka ohjelman toteuttamisesta vastaa mutta järjestön johdon on tärkeää olla dialogissa aktiiviroolissa mukana. Pienemmissä järjestöissä suurlahjoittajista vastannee luontevasti toiminnanjohtaja.

Kartalla lahjoittajista ja omista tavoitteista

Toivon mukaan järjestöllä on systemaattisesti laadittu suunnitelma siitä mikä täyttää suurlahjoittajan kriteerit. Sekä millainen on tavoiteltavan suurlahjoittajan profiili. Kohderyhmän tulisi olla hyvin selvillä, ainakin nykyisten lahjoittajien osalta. Suunnitelma, lahjoittajaohjelma sisältää tiedon millä tavoin kohderyhmän jäseniä aktivoidaan, inspiroidaan ja sitoutetaan henkilökohtaisesti sekä viestinnän avulla. Suunnitelma sisältää myös tiedon resursseista: ketkä voivat tehdä työtä ja kuinka paljon. Ja kyllä euromääränkin olisi oltava näkyvissä.

Ei ujostella pyytämisessä

Puhelinmyyjät tuntevat termin luurikammo. Aika vieraalta voi rahan ja vielä ison rahan pyytäminen järjestöihmisten mielissä tuntua. Kaiken lisäksi ollaan pyytämässä vaikutusvaltaisilta, rahakkailta ihmisiltä. En ihmettele, jos luurikammo jäykistää käsivarren juuri ennen puhelimeen tarttumista. Ei kuitenkaan kannattaisi. Jos lahjoittajasuhteen rakentaminen on edennyt onnistuneesti, tämä voi hyvinkin tarkoittaa mahdollisuutta lahjoittaa, tehdä mielekäs teko. Rahakkaat ihmiset ovat joustavia lahjoittamisessa: heidän ei tarvitse miettiä mistä joutuu luopumaan jos tekee suuremman lahjoituksen. Jos ihminen on sitoutunut järjestöön, pyyntö lahjoittaa voi merkitä lahjoittajalle mahdollisuutta tehdä maailmasta se kuuluisa vähän parempi paikka – järjestön avulla.

Töpinäksi!

Suunnittele, sitouta johto, pistä toimeksi, pidä pää kylmänä vaikka hyvään aikaan ei tapahdu oikein mitään. Lahjoituskulttuuri ei ole niin suopea suurlahjoituksille kuin vaikka Britanniassa mutta selvästi tähän suuntaan ollaan matkalla. Yksityislahjoitusten verovähennysoikeuskin saattaa häälyä horisontissa. Kannattaa myös pitää mielessä, että merkittävän lahjoituksen tehnyt ihminen voi hyvinkin tehdä vielä toisen, jopa suuremman lahjoituksen. Lahjoittajasuhde ei siirry arkistoon kun lahjoitus on tehty! Liittyypä tähän vielä ison bonarin mahdollisuus: voisiko joku olla potentiaalisempi testamenttilahjoituksen tekijä kuin suurlahjoittaja.

_____________________________________________________________________________________________________________________________________

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha. (Artikkelin kuva: Pixabay)

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

Suurlahjoitus – miten hankkia, miten hoitaa lahjoittajasuhdetta

Suurlahjoitus – järjestön märkä uni.  VaLa, Vastuullinen Lahjoittaminen ry järjestää suurlahjoitusten hankkimiseen suunatun seminaarin nimeltä Suuret setelit ja valtavat vaikutukset 8.5.2023. Koko päivän live-tapahtuma on suurlahjoitusten ja kumppanussuhteiden hoitamisen ammatillinen ilotulitus.  Tietopiiri on VaLa:n kumppanina mukana tapahtumassa.

Suurlahjoitusten muodot

Testamentti

Testamentti on luontevin ja tutuin suurlahjoituksen muoto Suomessa. Viitisen vuotta sitten testamenttilahjoitukseen suhtauduttiin vaivalloisesti: sitä pidettiin vaikeasti esitettävänä, liian diskreettinä asiana. Tilanne on muuttunut ja testamenttivetoomusten aktiivisia tekijöitä on varsin paljon. Koska lahjoituksissa tyypillisesti edetään pienemmästä sitoumuksesta kohti isompaa, testamentin presentointi verkkosivulla on luontevaa kuukausilahjoituksen yhteydessä. Järjestön kannattaa tarjota verkkosivuillaan testamenttiopas, testamentin keskeiset faktat. Sen sijaan mielestämme järjestön ei tulisi tarjoutua auttamaan testamentin laatimisessa.

Omaisuuden lahjoittaminen

Yhdysvalloissa kryptolahjoitukset ovat vahvasti nouseva ilmiö mutta ainakin toistaiseksi Suomessa puhutaan marginaalisesta asiasta. Toki kohdalle osuessa summat voivat olla huomattavia. Ei ole olemassa mitään rekisteriä siitä kenellä kryptovaluutta kahisee – viestinnällisten toimenpiteiden kohdistaminen on sen vuoksi mahdotonta. Toki järjestö voi informoida valmiudestaan ottaa vastaan kryptolahjoituksia ja toistaiseksi sillä ainakin erottuu joukosta. Kryptolahjoitus siis kuuluu kategoriaan ”pyytämättä ja yllättäen”.

Omaisuus voi olla taidetta tai asunto-osake, mielikuvitus taitaa olla suurin rajoittava tekijä.

Selkeitä seteleitä

Testamentti on tunnetuin mutta kylmä käteinen lienee yleisin tapa, jolla suurlahjoituksia tehdään. Kannattaa muistaa, että mitenkään välttämättä suuren lahalahjoituksen tehnyt ihminen ei ole tehnyt viimeistä lahjoitustaan kyseiselle järjestölle. Hyvällä lahjoittajasuhdetoiminnalla käsillä on äärimmäisen sitoutunut ja järjestöön hyvin positiivisesti suhtautuva ihminen. Tästä aiheesta lisää tuonnempana.

Yhteisöverotuksen lahjoitusvähennystä hyödyntäen

Kulttuuria, tiedettä tai taidetta tukevat yhteisöt voivat hakea verottajalta nimeämistä sellaisten organisaatioiden joukkoon, jotka voivat ottaa vastaan yritysten lahjoituksia välillä 850 – 50 000 € siten, että yritys voi vähentää summan yhteisöverotuksessa. Ajantasainen lista kyseisistä lahjoitusten vastaanottajista löytyy täältä. Tämä on suuri mahdollisuus – yritysyhteistyöhön todella kannattaa panostaa mikäli on saanut kyseisen statuksen.

Suurlahjoittajastrategia

Suurlahjoitusten saamiseksi tulee laatia oma strategiansa. Kultakimpaleiden hankkiminen ja huolellinen hoito edellyttää systematiikkaa ja sovittuja toimintatapoja. Ensimmäisten asioiden joukossa on määritettävä mikä kullekin järjestölle on suurlahjoituksen tunnusmerkistö ja rahallinen raja-arvo. Tämä voi luonnollisesti vaihdella suuresti. Kaikkein tärkeintä strategiassa on syvällisen henkilökohtaisen lahjoittajasuhteen muodostaminen ja ihmisen palveleminen tämän osaamisen ja intressien mukaisesti. Tarvitaan tietoa ihmisestä ja se tulee tallentaa hallitusti jatkokäyttöä varten. Strategiasta kuulemme varmasti VaLa.n tilaisuudessa lisää.

Potentiaalisten lahjoittajien tunnistaminen

Jos suurlahjoittajaviestintä halutaan kohdentaa hyvin tarkasti, on tiedettävä kenellä on ylimääräistä runsain määrin. Suomessa asiassa auttaa kovasti verotietojen julkisuus. Toisaalta lahjoituskäyttäytymisestä voi päätellä jotain: jos lahjoitussummat ovat keskimääräistä korkeampia eikä asiaan vaikuta mahdolliset taloudelliset huonot ajat, saattaa henkilö olla äveriäs.

Varakkuus ei riitä, ihmisen on oltava myös sitoutunut järjestöön. Jos hän osallistuu toimintaan kuten vaparityöhön tai on yhteisön hallituksen jäsen, hän todennäköisesti suhtautuu järjestöön suurella tunteella. Potentiaalinen suurlahjoittaja on tunnistettu.

Suhteen luominen lahjoittajakokelaaseen

Joka on lukenut Tietopiirin kuuden askeleen lahjoittajan polusta, nyt alkaa vaikuttaa tutulta. Aivan kuten tavanomaisen kertalahjoittajan kohdalla kannattaa kuunnella ihmistä huolella, oppia tuntemaan ja vasta sitten esittää lahjoitusvetoomus. Suurlahjoittajien kohdalla ero on palvelun henkilökohtaisuudessa, tarvitaan henkilökohtainen suhde ihmiseen ja olisi hyödyllistä, jos useampikin järjestön ihminen tulee lahjoittajakokelaalle tutuksi. Tämä voi vaikuttaa opportunistiselta mutta järjestöihmisillä on taipumus tehdä kohtaamisista ja suhteista hyvin aitoja. Johdon ohella ihminen kannattaa tutustuttaa ruohonjuuritason työhön ja siellä työtä tekeviin ihmisiin.

Lienee selvää mutta varmuuden vuoksi: suurlahjoittajan ihformointi ja kontaktointi ei voi olla uutiskirjeen varassa. Jos viestintä on kirjallista, sen on oltava nimenomaisesti suurlahjoittajille tai jopa nimenomaiselle ihmiselle suunnattu.

Lahjoitusvetoomus

Sitten on totuuden paikka, lahjoitusvetoomuksen teko. Ole hyvä ja avaa kukkarosi meille ja tee se komeasti. Nyt ei riitä hypyn pituus vaan myös tyylipisteiden on oltava kohdallaan. Vetoomus lienee useimmiten kirjallinen ja sen on oltava – tai ainakin näytettävä siltä, että se on henkilökohtaisesti laadittu. Ihan kuten ensimmäistä kertalahjoitusta – tavanomainen kokoluokka – tavoiteltaessa perusteet miksi juuri tälle järjestölle kannattaa lahjoittaa, on oltava tarkoin mietittynä.

Luultavasti potentiaalinen lahjoittaja haluaa keskustella aiheesta ensin, niin käyttökohteesta kuin siitäkin haluaako hän asialle huomiota. Toiminnanjohtajan tai muun vastuuhenkilön yhteystietojen tulee olla kirjeessä selvästi esillä. Jos vetoomus esitetään myös järjestön verkkosivulla, miksipä niin ei tehtäisi, sama koskee sitä: toiminnanjohtajaan saa aina ottaa yhteyttä.

Pyydä pyytämään

Potentiaaliselta lahjoittajalta pyytämisen ohella tai vaihtoehtona kannattaisi harkita sitäkin josko pyytämisen sijaan pyytäisikin ihmistä pyytämään hänen lähipiiriltään! Tautofoniselta kuulostaa mutta on tässä järkeä, hyvät lukijat. Kun merkkihenkilöllä on pyöreät synttärit ja hän päättää järjestää keräyksen järjestön hyväksi, kertymä voi olla kokomoisen komea. Älkää kantako konupulloja saati viirejä vaan ohjatkaa rahat hyvään tarkoitukseen, Pyynnön kohde voi yhtä lailla olla muutakin kuin rahaa pro bono työpanosta esimerkiksi.

Lahjoittajasuhteen hoitaminen

Siinä missä suhteen muodostaminen on tärkeää, sitä on suhteen hoitaminenkin. Palveleminen niin informaatiolla kuin muutenkin on henkilökohtaista. Ajantasainen kuva siitä mitä lahjoittajan varoilla on saatu aikaan on välttämätöntä toimittaa ajantasaisena. Myös pienlahjoittajat haluavat tietää kuinka varoja on käytetty, suurlahjoittajat ovat ihan oma lukunsa. Jos kyseessä on jokin projektimainen hanke kuten rakentaminen, paikan päällä käyttäminen on hyvä ajatus. Usein numerot ja sanat riittävät. Joka tapauksessa suurlahjoittaja on saatava tuntemaan, että häntä jahänen panostustaan arvostetaan ja sen vuoksi häntä ollaan valmiita palvelemaan.

Suurlahjoittajastrategia kantaa hedelmää

Onnistuneen sijoittajastrategian tuloksena järjestö voi onnistua keräämään merkittäviä summia. Tämän lisäksi järjestö saa lähituntumaansa ihmisiä, joilla varallisuuden lisäksi on vaikutusvaltaa, joita kuullaan. Kun kaikki onnistuu, suurlahjoittajat toimivat järjestön viestinnällisinä mesenaatteina; kertovat järjestöstä, suosittelevat sitä ja ehkäpä kannustavat omaa lähipiiriään toimimaan samoin. Tämä kaikki on omiaan vahvistamaan brändiä ja järjestön tunnettuutta. Sitä paitsi, eihän tämän mitenkään vaikeaa pitäisi olla!

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha. 

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

(Artikkelikuva: Pixabay)

 

Menestyksellinen lahjoituskampanja jouluksi 2023 – vielä ehtii

Julkisen rahoituksen vähenemisestä kolmannelle sektorille on ollut pitkään puhetta. Saamme maahan hallituksen, joka luultavimmin laittaa asiaan vauhtia. Järjestöjen on syytä toimia omaehtoisen varainhankinnan tehostamiseksi. Lahjoituskampanja jouluksi – tehokas sellainen – on oikein mahdollinen.

Selvät sävelet mitä julkiseen rahoitukseen liittyy

Suomen velkaantuminen on ollut rajua ja kehitys halutaan ymmärrettävästi pysäyttää. Järjestöjen kannalta on kiusallisen todennäköistä, että leikkuri osuu myös kolmannen sektorin rahoitukseen vähenevien STEA-tukien kautta. Monia tehtäviä on käytännöllisesti katsoen vastuutettu kolmannen sektorin hoidettavaksi ja jos on pakko resurssien takia supistaa toimintaa, on jälki rumaa.

Joulukampanja menestyksellä maaliin

Kun nyt laittaa töpinäksi, ehtii joulun kampanjointi olla menestyksekästä. Katsotaan yhdessä tärkeimmät asiat ensin. Järjestön ydinviesti ja kohderyhmät, verkkosivun oleellisimmat pullonkaulat, viestintäsyötteen toteuttaminen ja rytmitys sekä lahjoittajatiedon hallinta – siinä epäilemättä aivan keskeisimmät asiat. Luonnollisesti myös lahjoittajatoiminnan prosessin omistajuus, vastuutus sekä vastuunkantajan resursointi myös työajan puolesta.

Kun hektinen kampanjointi huilaa, on aika ottaa lisää tehoja niin prosessista kuin teknologiasta. Lisää automatiikkaa korvaamaan manuaalista työtä, tarkempaa segmentointia ja yksilöllisempää viestintää. Pala kerrallaan ja kaiken aikaa oppien, mikä toimii parhaiten.

Tietopiiri voi auttaa asiassa

Mikä metodiikka sopisi meille? Mitä pitää tehdä ensin? Miten järjestää maksamisen vaihtoehdot? Miten hallinnoida lahjoittajia koskevaa tietoa? Miten viestiä lahjoittajille? Ja monta muuta kysymystä on ilmassa kun varainhankintaa kehitetään. Näihin kaikkiin voimme auttaa löytämään ratkaisut: konsultoimme niin vasta aloittavia varainkerääjiä kuin jo edistyneitä järjestöjä, jotka haluavat edelleen kehittää toimintaansa. Mutta parituntinen voidaan asian äärellä viettää ilman että siitä tarvitsee kirjoittaa laskua. Kerromme mielellämme tarkemmin kunhan kysyt.

Autamme Tietopiiri Oy:ssä järjestöjä jäsen- ja vapaaehtoishallinnan ohella varainhankinnan kehittämisessä ja ihmisten piilossa olevien lahjoitusresurssien hyödyntämisessä. TP FONS -järjestöjen toiminnanohjaus on suunniteltu palvelemaan järjestöjä ja erityisesti heidän pitkälle automatisoitua varainhankintaa – olkoon lahjoituksena sitten aika, sitoutuminen, osaaminen, suosittelu tai raha. 

Ota yhteyttä

Ilkka Harjula potretti

Ilkka Harjula
0400-545 767
ilkka.harjula@tietopiiri.fi

(Artikkelikuva: Pixabay)